Pождественский календарь 16 / 24

Syy numero 16:

pelmenit, пельмени

Pelmeni on venäläinen, tarkemmin sanottuna alunperin Siperiasta kotoisin oleva, raviolia muistuttava ruokalaji, jossa täyte kääritään ohuen vehnäjauhoista valmistetun taikinan sisään. Täytteenä on yleensä lihaa - nautaa, sikaa tai lammasta - mutta täytteenä voi olla myös vaikkapa kalaa, sieniä tai perunaa. Pelmenit pakastetaan valmistuksen jälkeen ja ennen tarjoilua keitetään suolavedessä tai lihaliemessä. Yleensä pelmenien kyytipoikana on vähintään smetanaa, mutta myös voisula, sipulisilppu, tilli ja suolakurkut ovat perinteisiä lisukkeita pelmeneille. 

Pelmenit eivät olleet rakkautta ensisilmäyksellä, kun niitä ensimmäistä kertaa Suomessa maistoin. Täällä ollesani olen kuitenkin tullut syöneeksi pelmeneitä kerran jos toisenkin, smetanalla ja ilman, ja olen tykästynyt niihin. Itse en kuitenkaan ole vielä alkanut pelmeneitä tekemään, vaikka resepti aika yksinkertainen onkin, vaan toistaiseksi olen tyytynyt keittelemään ja syömään ihan vain pakastepelmeneitä smetanan kera. 

Kaikella rakkaudella ja innolla joulua odotellen,

Satu

Pождественский календарь 15 / 24

Syy numero 15:

julkinen liikenne, общественный транспорт

Venäjällä julkinen liikenne pelaa - noh, enemmän tai vähemmän. Ihmisiä on kuitenkin paljon, ja keskustoissa tilaa vähän, joten toimivan joukkoliikenteen ansiosta jokaisen ei tarvitse lähteä autolla, eivätkä kaikki kadut ole tukossa niin ja näin pysäköidyistä autoista. Kaupunkiliikenteessä käytettäviä kulkuneuvoja ovat linja-autot (автобус), raitiovaunut (трамвай), trollikat eli johdinautot (троллейбус), reittitaksit (маршрутка) ja metrot (метро). Aina näille kulkuneuvoille ei ole aikataulua, tai vaikka olisikin, yleensä "seuraava tulee kun on tullakseen". Yksi parhaista täkäläisen julkisen liikenteen puolista on sen edullisuus; Tverissä yksi matka millä tahansa näistä (paitsi metrolla, sitä kun ei täällä ole) maksaa 14-15 ruplaa eli n. 0,35-0,40 €, eikä Kazanissa tai Nizhnij Novgorodissakaan ratikka- tai bussimatka maksanut 19 ruplaa enempää. Metro sen sijaan oli hieman kalliimpi - muistaakseni n. 30 ruplaa/matka - joskin silti reippaasti alle euron. 

Lisäksi kaiken hyvän päälle tarjolla saattaa olla kunnon kulttuurielämys, etenkin jos ruuhka-aikaan on liikenteessä. Ruuhka-aika täällä on jotain ihan muuta kuin Suomessa: Suomen ruuhka-aikaan kulkuneuvosta ei löydy enää vapaata penkkiparia, vaan joko joutuu istumaan jonkun viereen tai seisomaan suosiolla, mutta Venäjän ruuhka-aikaan istumapaikkoja ei ole, eikä oikeastaan seisomapaikkojakaan, mutta ovesta sulloudutaan sisään ja toivotaan, että ovat mahtuvat sulkeutumaan selän takana. Eräässä kuvassa näkyvän ratikan näköisessä raitiovaunussa näin kerran kyltin matkustajamääristä. Muistaakseni kyltin sisältö oli jokseenkin seuraavanlainen: 35 istumapaikkaa, 100 seisomapaikkaa, yhteensä paikkoja siis 135. Voi olla, että luvuissa on pientä heittoa, mutta suunnilleen tuo suuruusluokka oli kyseessä. Lisäksi, kun vain muistaa olla kohtelias ja tarvittaessa luovuttaa paikkansa sitä enemmän tarvitsevalle, varata sopivaa pikkurahaa matkan maksamiseen (tonnin seteli ei tässä tilanteessa ole se paras maksuväline) sekä huolehtia omista tavaroistaan, julkisilla kulkeminen on hauskaa ja vaivatonta, eivätkä kanssamatkustajat luo viipyileviä, paheksuvia katseita. 

Täällä ollessani olen ihastunut etenkin marshrutkoihin ja ratikoihin. Niissä on vain jostain syystä hauskaa matkustaa. Julkiset ovat mielestäni, ainakin toistaiseksi, toimineet hyvin, autoja ja ratikoita kulkee vähän väliä, eikä matkustaminen maksa paljoa - siispä Tverin julkinen liikenne tällä kokemuksella peittoaa niin Soinin muutaman, arkena aamuin illoin kulkevan linkkalinjan kuin Jyväskylän aktiivisemman, joskin huomattavasti kalliimman julkisen liikenteen (Tverin yhden matkan hinta on noin kymmenesosa Jyväskylän kertamatkasta). Täytynee ajella sinne ja tänne, vielä kun ehtii - enää muutama päivä jäljellä.

Kaikella rakkaudella ja innolla joulua odottaen,

Satu 

Pождественский календарь 14 / 24

Syy numero 14:

huopikkaat, валенки

Huopikkaat ovat perinteiset venäläiset talvijalkineet, jotka on nimensä mukaisesti tehty huovasta. Materiaalinsa ansiosta ne eivät ole vedenkestävät, vaan kosteammalla kelillä huopikkaiden päällä käytetään kalosseja, kuvassakin näkyviä kumisia kengänsuojuksia. Koska loskakelit eivät tee hyvää huovalle, huopikkaita käytetään pääasiassa kovilla pakkasilla, jolloin kengät pysyvät parempina ja hyötykin on suurempi - tiivis huopa pitää jalat tehokkaasti lämpiminä. Jokunen vuosikymmen sitten huopikkaat olivat kenkinä koko kansan suosikit, mutta ne ovat sittemmin menettäneet suosiotaan etenkin kaupungeissa, missä loskaiset ja sohjoiset kadut vaativat vedenpitävämpiä (ja kenties tyylikkäämpiäkin) kenkiä. Useimmiten huopikkaita näkee lasten jalassa, mutta kauhean kovien pakkasten tullessa huopikkaita käyttävät kuitenkin kaikki, jotka mielivät pitää jalkansa lämpiminä.

Silloin kun minä olin pieni, minulla oli pienet, suloiset punaiset huopikkaat, joiden varressa kulki sininen polvekenauha. Ne olivat kertakaikkisen hienot ja oikeastaan vähän erityisetkin, kun niitä ei kaikenlaisilla keleillä saanut jalkaan vetää. Kyllä harmitti, kun jalka kasvoi liian suuriksi niihin huopatossuihin. 

Sitten kun minä olin pieni ja ala-asteella, "Huopikkaat" oli yhdessä välissä meidän luokan lempibiisi. Jostain kumman syystä se oli löytänyt tiensä etenkin meidän luokan poikien sydämiin. Ja sitten me hoilattiin: "Huopikkaat, huopikkaat, äiti koettaa piilottaa. Sama se, löydän ne. Terve vaan, mua ootetaan!"

Sitten, kun en ollut enää niin pieni, oikeastaan viime tai toissa syksynä käsityömessuilla, näin huovasta tehdyt lapikkaat. Huopalapikkaat, herranen aika, mikä keksintö! Joskin budjetti tuli vastaan, eivätkä koreat, keltaiset kengät lähteneet mukaan. 

Nyt olen täällä ja koko syksyn ajan olen torilla käydessäni ihaillut huopikkaita. Tänään menemme viimeistä kertaa käymään torilla, ja minun tekisi mieli ostaa huopikkaat itselle, mutta en kuitenkaan tiedä, malttaisiko sitä. 

Kaikella rakkaudella ja huopamaisella lämmöllä,

Satu

Pождественский календарь 13 / 24

Syy numero 13:

televisio-ohjelmien ja elokuvien dubbaus, дубли́рование телепрограмм и фильмов

Venäjä on yksi niistä maista, joissa ulkomaisten ohjelmien tekstittämisen sijaan on päätetty käyttää dubbausta eli jälkiäänitystä. Yleistä kuitenkin on, ettei alkuperäistä ääniraitaa poisteta, vaan esimerkiksi Greyn anatomiaa (täkäläisittäin Анатомия Страсти) televisiosta katsoessani, Meredith alkoi puhua ensin englanniksi, ja noin lauseen puoleenväliin päästyään aloitti juttunsa alusta - tällä kertaa venäjäksi. Täällä dubbaukset tehdäänkin siis päällepuhumisena - yksi tai kaksi, tai noh, korkeintaan muutama näyttelijä tekevät kaikki ohjelman tai elokuvan roolit alkuperäisen ääniraidan kuuluessa taustalla. Oikeastaan aika raivostuttavaa, etenkin, jos osaa kumpaakin kieltä - itse en jostain syystä osaa kuunnella vain toista ääniraitaa, ja siksi ohjelmien seuraaminen on toisinaan vaivalloista. Tosin, on niitä hyviäkin dubbauksia tullut vastaan. Esimerkiksi tämän luukun kuvaa koristavat elokuvat, jotka ostin legendaariselta syyslomareissulta, ovat osoittautuneet erittäin hyvin dubatuiksi. Tietenkin on otettava huomioon se seikka, että Disneyn elokuvat ja Harry Potterit ovat tunnettuja ja rakastettuja elokuvia, joten ääniraidat on tehty huolella.

Vaikka dubbaus on mielipiteitä jakava asia, olen kuitenkin päättänyt lähteä katsomaan asiaa positiiviselta kantilta. Olen kovinkin onnellinen siitä, ettei meillä Suomessa ole tapana dubata muita kuin lapsille suunnattuja ohjelmia ja elokuvia, sillä tekstitykset tarjoavat mahdollisuuden harjoittaa kielitajua kuullun kielen kautta. Samalla olen kuitenkin iloinen siitä, että Venäjällä käytetään dubbausta, sillä sekin omalla tavallaan vahvistaa kielenoppimisen prosessia, etenkin näin ulkomaalaisen kielenopiskelijan näkökulmasta; täällä olen voinut katsoa vaikkapa Greyn anatomiaa venäjäksi. Minun ei ole "tarvinnut tyytyä venäläisiin ohjelmiin", vaikka niidenkin joukosta löytyy helmiä, vaan olen voinut katsoa myös joitain niitä ohjelmia, joista pidän ja joita olen katsonut myös Suomessa. Ja jos nyt loppujen lopuksi kuitenkin on niin, ettei tästä mitään hyötyä ole, niin huvia sitten senkin edestä - jos huulet ja puhe kulkevat eri tahtiin, jos dubattu ääniraita vain ei oikein toimi, tai jos ääninäyttelijänä sattuu olemaan yksi ja sama henkilö kaikille hahmoille, voi siitäkin nauttia. 

Kaikella rakkaudella ja innolla joulua odotellen,

Satu

Pождественский календарь 12 / 24

Syy numero 12:

ikonit, иконы 

Ikoni on Jumalan kunniaksi Hänen johdatuksellaan maalattu taide-esine, jolla on syvä uskonnollinen merkitys. Se ei ole mikä tahansa taulu, vaan sitä käytetään uskonnon harjoittamiseen - alunperin ikonien tarkoitus oli synnyttää rukouksen mieltä ja opettaa lukutaidotonta kansaa. Ikonien aiheita ovat Kristus, Jumalanäiti, kirkkovuoteen liittyvät Raamatun tapahtumat sekä muut pyhät tapahtumat. Myös pyhiä miehiä ja naisia kuvataan ikoneissa; Raamatustakin tuttujen pyhien lisäksi eri alueilla saattaa olla omia pyhimyksiä. Ikonit siunataan käyttöönsä, ovatpa ne suuria tai pieniä, kirkoissa tai kodeissa. Yleensä ikonit maalataan puulle temperaväreillä ja kuivuttuaan ne suojataan lakalla, lisäksi niitä voidaan koristella kultauksin. Tärkeimmät ikonit suojataan tuohusten ja lampukoiden noelta ja savulta riisalla, levyllä, joka jättää näkyviin vain henkilön kasvot ja kädet. Ikonin ei toki tarvitse olla maalattu, vaan se voi nykyään olla myös vaikkapa painettu kuva tai reliefi.

Vaikka ikonit eivät liity niinkään Venäjään, vaan ortodoksisuuteen, ja vaikka käsittelin ortodoksisia kirkkorakennuksia jo aiemmin, päätin ottaa ikonit vielä erikseen esille. Niissä on jotain mystistä ja kiehtovaa, ja kultaus sekä koristeelliset riisat tuovat niihin juhlavuutta ja koristeellisuutta. Minusta ikonit ovat kertakaikkiaan kauniita, enkä voi olla ihailematta ikonostaaseja tai ikoneja ortodoksikirkoissa tai missä ikinä niitä näenkään. Lisäksi ikonien merkityksen näkeminen on ihmeellistä; vaikka minulle ikonit eivät sinänsä "sano mitään", on ällistyttävää nähdä pitkän pitkiä jonoja joidenkin tiettyjen ikonien luo, ikonien eteen polvistuneita tai ikonia vasten painautuneita murheen murtamia ihmisiä pyytämässä apua, helpotuksen ja rauhan häivähdyksiä ikonille rukouksensa jättäneiden kasvoilla. Siinä on jotain salaista.

Kaikella rakkaudella ja innolla joulua odottaen,

Satu   

Pождественский календарь 11 / 24

Syy numero 11:

luonnon monipuolisuus, многосторонность природы

Venäjä on tunnetusti pinta-alaltaan maailman suurin valtio, ja niinpä sen alueelle mahtuu monenlaista. Venäjän alueelta löytyy lukuisia kasvillisuustyyppejä; pohjoisessa, jäämeren rannikolla maisemaa vallitsee tundra, ja taiga (havumetsävyöhyke) levittäytyy laajana mattona yli Venäjän pohjoisosien ja Siperian. Keski- ja Länsi-Venäjällä tavataan lehti- ja sekametsiä sekä heinä- ja metsäaroja, kun taas Kaspian painanteen alueella kasvillisuus on miltei aavikkomaista. Tietenkin myös ilmastovyöhykkeitä löytyy laidasta laitaan - niin subtrooppista kuin arktistakin ilmastoa on Venäjällä tarjolla. Venäjän alueella sijaitsee n. 2 000 000 järveä, ja jokiakin löytyy lähes 120 000. Suurimpia järviä ovat Kaspianmeri, Baikal, Laatokka ja Ääninen, ja suurimpia jokia ovat Lena, Irtysh, Jenisei, Ob, Volga ja Amur. Siinä missä Suomi on tuhansien järvien maa, niin on siis Venäjäkin. Saaria ja saaristoja on, kuten vaikkapa Novaja Zemlja Jäämerellä. Löytyy vuoria ja vuoristoja, kuten Uralvuoristo (päivän kuva), Kaukasus ja monet muut (etenkin Baikaljärven itäpuolella), mutta löytyy myös tasankoa - niin ylänköä kuin alankoakin. Tässä ihmeellisen monimuotoisessa maastossa ja elinympäristössä elää runsas, monimuotoinen eläimistö - etenkin suuret nisäkkäät, kuten karhu, ovat tunnusomaisia Venäjän luonnolle.

Usein ajatellaan, että Venäjä = Siperia, ja siinäpä se. Näin ei asianlaita kuitenkaan ole. Nimittäin esimerkiksi Mustanmeren rannikolta, Kaukasuksen rinteiltä, löytyy hedelmällisiä tasankoja, jossa hedelmätarhat ja viiniviljelmät kukoistavat - subtrooppinen ilmasto suo loistavat olosuhteet moiselle. Toisekseen, itsekään en aiemmin ole tiennyt, että Venäjän koillisosassa sijaitsevalla Kamtsatkan niemimaalla on vilkasta vulkaanista toimintaa. Noin viidesosa alueen 127 tulivuoresta on tällä hetkellä toiminnassa.Samaiselta alueelta löytyy myös geysirejä. Lisäksi se, että Venäjällä on maailman suurimmat metsävarat, tekee maasta "Euroopan keuhkot" - nämä metsät sitovat toiseksi eniten hiilidioksidia maailmassa, vain Amazonin sademetsät pistävät paremmaksi, joten toki ilmaa riittää siis muuallekin kuin Eurooppaan. Mainittakoon vielä sekin, että Venäjällä on 23 UNESCOn maailmanperintöluettelon kohdetta ja 40 biosfäärialuetta. 

Täytyy myöntää, että suuruudellaan ja monipuolisuudellaan Venäjä yllättää aina. Etenkin Kamtsatkan niemimaan vulkaaninen toiminta kyllä herätti minussa mielenkiintoa, ja olisikin aika hienoa päästä joskus käymään aivan tuolla itäisimmissä Venäjän osissa. Toki Mustanmeren rantakin kuulostaa houkuttelevalta, kenties sinnekin vielä matkani suuntaan. On muuten kummallista, että talviolympialaiset pidetään vajaan parin kuukauden päästä Sotsissa, joka sijaitsee aivan Mustanmeren rannalla, lämmössä ja auringonpaisteessa - riittääköhän lumi laduilla?  

Kaikella rakkaudella ja jouluisen lumisesta maisemasta nauttien,

Satu 

Psst. Pahoittelen, että luukku aukesi vasta illanpuoleen - ajastus ei ollut osunut aivan kohdalleen..

Pождественский календарь 10 / 24

Syy numero 10:

borssikeitto, борщ 

Borssi on perinteistäkin perinteisempää itäeurooppalaista ruokaa. Kyseessä on hapanimelä punajuurikeitto, jonka tärkein ainesosa on tietenkin punajuuri. Keiton perusainesosiin sen lisäksi kuuluvat useimmiten myös sipuli ja kaali, sekä happamen ja imelän liitoksi keittoon lisätään hapanta nestettä ja makea ainesosa. Näiden lisäksi keittoon voidaan sopottaa muitakin, täydentäviä ainesosia, kuten lihaa, kanaa, perunoita tai erilaisia vihanneksia. Keiton lisukkeena on useimmiten smetanaa ja leipää. Borssin käsite vaihtelee maittain ja alueittain; Venäjällä borssi on nimenomaan punajuuresta tehtyä keittoa, kun taasen vaikkapa Ukrainassa borssikeitto voi tarkoittaa myös esimerkiksi tavallista kaali- tai lihakeittoa. 

Olin syönyt oikeastaan aika vähän venäläisiä ruokia ennen tänne tuloani, mutta minulla oli kyllä käsitys siitä, millaista ruokaa olisi tarjolla. Borssikeitto ei oikein kuulostanut houkuttelevalta - punajuuret eivät oikein ole mieleeni. Mutta kappas vain, pari kertaa borssia syötyäni, rakastuin. Enää puolitoista viikkoa aikaa nauttia täkäläisistä ruoista, toivottavasti osaisin sitten kotona tehdä edes melkein yhtä hyvää borssia kuin täällä on tarjolla. Eihän se nyt voi olla niin vaikeaa, kun ei ainesosiakaan reseptissä kovin montaa ole...

Kaikella rakkaudella ja innolla joulua odottaen,

Satu

Pождественский календарь 9 / 24

Syy numero 9:

junan avomakuuvaunu / плацкартный вагон

Venäjällä on junaliikenteessä käytössä tällaisia avomakuuvaunuja eli paikkalipullisia vaunuja. Nimensä vaunutyyppi on saanut - mistä muustakaan kuin paikkalipusta, jossa on määritelty tietty paikka matkustajaa varten. Nämä vaunut koostuvat "avoimista hyteistä", joita vaunussa on yleensä yhdeksän. Jokaisessa "hytissä" on kuusi paikkaa, joista kolme ala- ja kolme ylämakuupaikkoja, joten vaunussa on yleensä 54 paikkaa. Hyvinkin epäselvästä ja hämyisestä luukun kuvasta on erotettavissa käytävä, jonka vasemmalla puolella ovat käytäväpaikat - alasängyt kääntyvät näppärästi pöydäksi ja tuoleiksi - ja oikealla puolella puolestaan näkyy hyttisyvennyksiä. Yksi syvennys ja sen kohdalla olevat käytäväpaikat siis muodostavat yhden avoimen hytin. Jokaisessa vaunussa työskentelee vaunupalvelija, joka paitsi tarkastaa liput, myös muun muassa tarjoilee ja siivoaa.

Mikäli matkustaa yöllä, junaan noustuaan matkustaja ottaa ylähyllyltä patjarullan ja avaa sen omalle makuupaikalleen. Mikäli on maksanut vuodevaatteista, vaunupalvelija tuo lakanat (RZDllä lakanat ovat suljetussa muovipussissa, jossa lukee päällä "Hyvää matkaa!"), ja sitten onkin lakanoiden paikalleen askartelun vuoro. Iltatoimien jälkeen voi käydä unten maille luottaen aamuherätykseen - valojen sytyttäminen ja hellävaraiset hyvät huomenet saattavat vaihtua varpaista nykimiseen ja radion soimiseen, mikäli ei osoita elon merkkejä.

Venäläisissä junissa matkustellessani olen joka matkan viettänyt tällaisessä avomakuuvaunussa. Ensimmäinen matka Pietariin oli melkoinen elämys (kuva kyseiseltä matkalta). Juna pysähtyi Tveriin kolmen pintaan yöllä, joten pölähdimme keskelle nukkuvien valtakuntaa. Istahdimme hölmistyneitä tutkimaan tilannetta - näky oli outo näin suomalaisen silmään. Vähitellen osasimme laittaa itsellemme pedin, ja siitä lähtien onkin junamatkailu mennyt oikeastaan jonkinmoisella rutiinilla. Jännittävää toki on ollut joka kerta se, millaisten ihmisten viereen sitä päätyy nukkumaan, ellei viereisiä paikkoja matkaseurueelle ole ollut enää saatavilla. Minua tällainen matkustaminen oikeastaan onkin viehättänyt, kunhan vain ensihämmennyksestä selvisin. Sitä paitsi, junassa saa nukuttua aika lailla mukavasti, etenkin, jos on tarpeeksi väsynyt. Harmi, ettei Suomessa ole juurikaan tarvetta tällaisille vaunuille, tai no makuuvaunuille ylipäätään, etäisyydet kun ovat niin pieniä (lukuunottamatta esim. väliä Hki-Rovaniemi). Tosin, ehkäpä tällainen eräänlainen estottomuus ja läheisyys tuiki tuntemattomien ihmisten seurassa olisi suomalaiselle liikaa - kyllähän se oma tila ja rauha on vaan mukava asia.

Kaikella rakkaudella ja innolla kahden viikon päästä koittavaa junamatkaa miettien,

Satu

Pождественский календарь 8 / 24

Syy numero 8:

Pjotr Iljits Tsaikovski / Пётр Ильич Чайковский

Tsaikovski on yksi suurimmista ja tunnetuimmista säveltäjistä koko maailmassa. Hän syntyi 7.5.1840 Votkinskissa Uralin alueella perheen seitsemänneksi lapseksi - hänellä oli kaksi siskoa ja neljä veljeä. Musiikki oli koko perheen yhteinen mielenkiinnon kohde, ja niinpä nuori Pjotr kiinnostui musiikista jo lapsuudessa. Aluksi Pjotr kävi koulua kotona, mutta koska hänen isänsä halusi, että pojasta tulisi juristi, lähetettiin hänet kymmenvuotiaana Pietariin opiskelemaan oikeustiedettä. Päätettyään opinnot hän työskenteli kaksi vuotta mnisteriön palveluksessa, mutta koska työ ei kiinnostanut häntä, hän lähti ministeriöstä opiskellakseen Pietarin konservatoriossa - viiden konsevatoriovuoden aikana hänestä tuli "oikea säveltäjä". Valmistuttuaan konservatoriosta hän työskenteli kymmenisen vuotta musiikin teorian opettajana Moskovan konservatoriossa. Vapaa-aikanaan hän kirjoitti sävellyksiään, jotka sittemmin toivat hänelle mainetta ja kuuluisuutta niin Venäjällä kuin ulkomaillakin. Niinpä Tsaikovski matkusteli paljon, ympäri Eurooppaa ja Amerikkaakin. Eniten hän rakasti kuitenkin Venäjää ja venäläistä luontoa, ja niinpä hän asettui asumaan pieneen kaupunkiin nimeltä Klin, joka sijaitsee Tverin ja Moskovan välillä. Tsaikovski kuoli 6.11.1893 Pietarissa. Tunnetuimpia sävellyksiä lienevät baletit Joutsenlampi, Prinsessa Ruusunen ja Pähkinänsärkijä, oopperoista Jevgeni Onegin ja Patarouva, kuusi sinfoniaa, kolma pianokonserttoa, viulukonsertto ja juhla-alkusoitto Vuosi 1812.

En oikeastaan osaa sanoa miksi Tsaikovski on aina ollut lempisäveltäjiäni - kenties se on hänen balettiensa ansiota. En ole kuitenkaan sen pahemmin kuunnellut klassista musiikkia, mutta koulun musiikkituntien ja soittoharrastukseni mukanaan tuomien teoria- ja musiikkitiedon tuntien kautta opin ja kuulin hänestä enemmänkin. Ja tietenkin nyt, kun venäjän kieltä ja kulttuuria opiskelee, on tiedettävä nämä tärkeimmät maan kulttuurihenkilöt, jotka elävät yhä tänäkin päivänä teattereiden ja orkesterien esityksissä. Omia suosikkejani Tsaikovskilta ovat tietenkin baletit Joutsenlampi ja Pähkinnsärkijä sekä Pateettinen sinfonia eli sinfonia no. 6. Myös juhla-alkusoitto on kyllä mielestäni hieno ja nimensä veroinen. Kannattaa kokeilla. 

Kaikella rakkaudella ja joulua innolla odottaen,

Satu

Psst. Hyvää toista adventtisunnuntaita!

Pождественский календарь 7 / 24

Syy numero 7:

baletti, балет

Yksi olennainen osa venäläistä kulttuuria on tietenkin baletti. Baletti ei kuitenkaan ole alunperin venäläinen tanssi tai taiteen muoto, vaan se syntyi Ranskan ja Italian hoveissa. Tavoitteena oli, että hoviväki erottuisi täten muusta kansasta huikealla tanssitaidollaan. Baletti rantautui sittemmin myös Venäjälle, ja 1700-luvulta lähtien balettitradition kehitys jatkui voimakkaana tsaarin suojeluksessa ja tiukassa valvonnassa, joskin ulkomaiset balettivaikuttajat olivat kehityksessä vahvasti läsnä. Keisarisella baletilla oli teatterit sekä Moskovassa että Pietarissa - Pietarin Mariinski-baletti ja Moskovan Bolshoi-baletti kehittyivät hieman erilaisiksi vastatakseen paremmin paikallisen yleisön mieltymyksiä. Samat pienet eroavaisuudet ovat edelleen olemassa. Tunnetuimpia venäläisiä baletteja lienevät Tsaikovskin Joutsenlampi ja Pähkinänsärkijä.

Itse olen päässyt katsomaan balettia vasta kerran, aiemmin tänä syksynä. Tuolloin olimme Kremlin palatsissa katsomassa Pähkinänsärkijää, kuten tämän päivän kuvassa näkyvä pääsylippu kertoo. Vaikka tästä jo aiemmin viestiini kirjoitinkin, niin mielestäni siinä oli vain jotain niin loisteliasta ja uskomattoman ihanaa, kun kauniisiin pukuihin pukeutuneet elegantit kaunottaret ja komeat urhot lipuivat näyttämöllä hyppien, sipsuttaen, keinuen, tehden piruetteja. Tätä kaikkea säesti orkesterimontussa piilotellut orkesteri korvia hivelevine nyansseineen, tulkintoineen ja soljuvine sävelineen. Mikä elämys! 

Kaikella rakkaudella ja joulua odotellen,

Satu