Суши и Щелкунчик.

Viime viikonloppu oli miltei pelkkää juhlaa. 

Lauantaina juhlimme Sinimarin synttäreitä porukalla ja sen kunniaksi haimme Sushi City -nimisestä paikasta sushia juhlasyötäväksi. Minulla oli omat mielikuvani ja mielipiteeni sushista - ja olin vannonut, etten kyllä sitä suuhuni laittaisi, en ainakaan Venäjällä. Sehän kun ei ole muuta kuin raakaa kalaa ja kovaa riisiä inkiväärin ja wasabitahnan kanssa merilevältä tarjoiltuna. 
Kyllä, voin myöntää, että yläasteen kotitaloustunnin ei-niin-kovin-hyvin-onnistunut sushikokeilu oli jättänyt jälkensä maku-, näkö- ja hajumuistiini. Siksi voin myös myöntää olleeni väärässä. Ei sushista uutta lempiruokaa tullut, mutta olihan se aika hyvää, ja etenkin erilaista tavalliseen arkiruokaan verrattuna. Niinpä siis söimme neljään pekkaan eräänlaisen sushilajitelman, jossa oli monenlaista rullaa tarjolla. 
Synttärisankaritar sai lahjansa, ja päivä vaihtui illaksi jutellessa sitä sun tätä. Kellon käydessä yhdeksää ja äänitason hiljalleen noustessa, siirryimme poikien asuntoon paria kerrosta alemmas, ettei vain kanssamme samaa kerrosta asuttava Tverin yliopiston rehtori häiriintyisi. Haluammehan olla mukavia naapureita. :) Alakerrassa ilta jatkui vielä hetken aikaa muutaman muun vaihtarin löytäessä tiensä poikien keittiöön. 

Sushi Cityn suurin sushilajitelma. Hyvväähän se oli. Ja kaunista.

Onnittelut sankarittarelle.

Kovinkaan myöhään ei kuitenkaan ollut varaa riekkua, sillä eilen lähdimme jo kahdeksalta kohti Moskovaa. Meidän oppaamme ja juuri sopivan kokoinen, kompakti minibussi kuljettajineen odottivat meitä Studencheskaja pereulokilla. Astuimme kyytiin ja matka alkoi. Mitä miellyttävin oppamme, joka huolehti meistä koko matkan ajan kuin opettaja luokastaan luokkaretkellä, alkoi kertoa tietoiskuja matkan varrella näkyvistä paikoista, kaupungeista ja muusta jännästä. Oli mielenkiintoista kuunnella hänen juttujaan, joskin kovin moni asia on jo ehtinyt unohtua, kun ei voinut linkittää kaikkea tietoa johonkin vanhaan. Mielenkiintoista oli silti. Toki niitä menomatkalle suunnittelemiani aamutirsoja ei sitten otettukaan näiden selostuspätkien ja auton kompaktiuden aiheuttaman epämääräisen istuma-asennon ansiosta. Vajaan tunnin ajomatkan päässä Moskovasta päädyimme pitämään pienen tauon ja niinpä pysähdyimme erään huoltoasema/Mäkkäri -kompeksin luo. Itse kukin hamusi mukaansa jotain (pientä) syötävää, jotta jaksaisi Moskovaan ja balettiin saakka. 

Venyttelytauko erään Mäkkärin pihamaalla. 

Linja-autossa on tunnelmaa. Tässä kuvassa ehkä vielä vähän aamuväsynyttä sellaista. 

Saavuimme Moskovaan hyvissä ajoin, matka Tveristä Venäjän valtakunnan sydämeen oli kulunut nopeasti, sillä sunnuntaiaamuna hyvissä ajoin lähdettyämme onnistuimme välttämään pahimmat ruuhkat. Saavuttuamme perille ajoimme Kremlin läheisyyteen rantakadulle ja jäimme linja-autosta pois. Oppaamme lähti johdattamaan meitä aivan vieressä sijaitsevaa Kremliä ja Aleksandrovskij Sadia (Aleksandrovskin puisto) kohti. Oli huimaa nähdä paikka oikeasti omin silmin, eikä vain kuvista tai videoista. Satuimme paikalle juuri sopivasti ja näimme vartijoiden/sotilaiden vaihdon. Oli hienoa seurata vierestä, kun seuraavaan vahtivuoroon tulevat sotilaat lompsivat paikalle, suorittivat vaihdon ja vahtivuoron päättäneet lähtivät pois. Tietysti sitä oli seuraamassa meidän lisäksemme muutama sata muutakin ihmistä. 

Kremlin luona.

Koska aikaa oli ylimääräksi asti, pääsimme käymään ja pyörimään myös Punaisella torilla, joka siinä vieressä sijaitsee. Eniten kuitenkin odotin Pyhän Vasilin katedraalin näkemistä - ja senhän minä näin. Eikä voi muuta kuin ihmetellä ja huokaista onnesta, että sää suosi, vaikkakin se kylmä Siperian tuuli puhalsi turistijoukkojen lomassa puikkelehtien. Ihastuin kyllä totaalisesti noihin rakennuksiin ja tulin (tulimme) siihen tulokseen, että Moskovaan on palattava ajan kanssa, koska kaikki on niin kaunista ja vielä kovin uutta, joten tarvitsee kunnolla aikaa nähdäkseen ja kokeakseen sen kunnolla. Esimerkiksi Punaisella torilla Leninin mausoleumi jäi vielä käymättä, sillä jono oli aivan liian pitkä jäljellä olevaan vapaa-aikaan nähden. Lisäksi torilla käynnissä olevat esiintymislavan rakennustyöt (ilmeisesti valmistautuivat olympiatulen saapumiseen) hieman häiritsivät näkymää.

Portti Punaiselle torille.

Sobor Kazanskoi ikony Bozhiei Materi  - Kazanilaisen Jumalanäidin ikonin kirkko.

GUM. Ei ehditty käydä, jäi ensi kertaan! 

 

Siälhä myö olthiin! :)

Siinä se on, ihan oikeasti silmieni edessä, Pyhän Vasilin kirkko. 
Vielä ei sisälle asti päästy, aikaa oli vähän liian vähäsen.

Kuva kuitenkin saatiin otettua siinä ulkopuolella! 

Pian kello alkoi kuitenkin lähestyä yhtä ja päätimme lähteä takaisin Kremlin suuntaan, jotta ehtisimme varmasti hyvissä ajoin sisään ja löytäisimme itse palatsin ja omat paikkamme salissa. Kävi ilmi, ettei tehtävä ollutkaan niin vaikea, kuin kenties luulin (oppaamme ei siis tullut Kremliin) ja löysimme tiemme loisteliaaseen Kremlin palatsiin! Paikka ei kuitenkaan ollut niin koristeellinen ja historiallinen kuin oletin, mutta loistelias ja kaunis joka tapauksessa.   

Kremlin palatsi. Upea, nykyaikainen paikka!

Päästyämme saliin sisälle minun oli - kaikkien muiden lasten tavoin - käytävä katsomassa orkesteria, joka baletin musiikit soitti, harmikseni silloin koko orkesteri ei vielä ollut paikalla, mutta soitinten kirjo, lämmittelytuuttaukset ja -näpyttelyt ja viritysäänet saivat minut hieman kaipaamaan omaa huiluani ja Puhkuja. Paikalleni palatessani silmäilin oikein kunnolla salia, johon olimme saapuneet. Sali oli valtava, me istuimme permannolla ja meidän takanamme yläpuolella oli vielä kaksi parvea. En valitettavasti muista, kuinka paljon saliin kaiken kaikkiaan mahtuisi ihmisiä, vaikka sekin meille kerrottiin. Muistaakseni useampi tuhat. Rakenteet ja valaistus olivat kauniit - ja, mikä tärkeintä, penkit mukavat! 
Itse baletti oli aivan uskomaton elämys. Oli aivan sanomattoman hienoa istua pimeässä salissa seuraten valojen, lavasteiden ja tietysti orkesterin ja tanssijoiden punomaa ihmeellistä taidonnäytettä. Ei voi oikein sanoin kuvailla sitä tunnetta. Ihastuin. Kyllä ainakin Joutsenlampi pitäisi vielä päästä näkemään, jos vain suinkin mahdollista.      

Laukku ja lippu - taas.

Balettinäytöksen loputtua oli aika lähteä paluumatkalle kohti Tveriä. Vielä ennen autoon istumista bongasin Mozhno-kirjassakin mainitun Kristus Vapahtajan kirkon. On sekin vaan kerrassaan kaunis ilmestys! 

Hram Hrista Spasitelja - Kristus Vapahtajan kirkko. 
(Kirkko näyttää ja näytti jotenkin NIIN photoshopatulta tuohon muuhun miljööseen nähden.
Mutta siellä se oikeasti oli.)

Paluumatka sujui nopeasti, sillä räkätauti ja yskä, jotka olen tässä itselleni onnistunut jostakin nappaamaan, edellisen yön lyhyet yöunet ja käveleminen Moskovassa edesauttoivat torkkumista. Pysähdyimme paluumatkallakin MakDonaldsissa, josta jälleen haimme hieman matkaevästä jäljellä olevalle matkalle. Kun Tverin valot alkoivat näkyä horisontissa tuntui kuin olisi kotiin palannut. No, reissukotihan tämä onkin. 

Makoisten yöunien jälkeen heräsin virkkuna tänä aamuna ja kohtasin uuden viikon uudella innolla. Tänään ohjelmassa ei ollut eikä ole - ihme ja kumma - mitään ylimääräistä, joten normaali maanantai-ilta tässä on luvassa. 

Muuten, voisin miltei vannoa, että äskettäin stalovajaan mennessäni näin lumihiutaleen jos toisenkin leijailevan hiljalleen kohti märkää asvalttia. Talvi tulee pikapuoliin, muttei kuulemma aivan vielä. Ja niin, tänään oli se ihana, jo hetken ajan odotettu päivä, jolloin lämmöt laitettiin päälle tänne meidän taloon - asuntolaan ja RKI:n (russkij jazyk kak inostrannogo - venäjä vieraana kielenä) opetustiloihin. Varpaita ja sormia lämmittelen lämpöä hohkaavalla patterilla. IHANATA.

И я шла, шагала по МОСКВЕ! (katsokaahan: https://www.youtube.com/watch?v=fGE4Lukd3QU)  

Kaikella rakkaudella,
Satu