Уик-энд a.k.a. выходные

Viikonloppu. 
Siinäpä se mennä hujahti. Samoin mennä hujahti ensimmäinen viikko täällä! Herranen aika!  

On kummallista, miten voikaan väsyä matkustamisesta ja opiskelun alkamisesta kesäloman jälkeen. Vaikka koko suvi meni töitä tehdessä, on jälleen kerran todettava se, minkä kaupalla ollessani niin monesti asiakkaille ja työporukalle totesin: kesätyö oli meikäläiselle lomaa (koska ei tarvinnut miettiä venäjän kielioppia, kaunokirjallisuutta tai historiaa, vaikka ne minua kiinnostavatkin). Niinpä paluu arkiseen arkeen - etenkin vieraalla maaperällä - on ollut vähän väsyttävää ja yöunet ovat maistuneet mitä parhaiten. :) 

Siihen katsoen olikin ihanaa, että viikonloppu, tai no, lauantai, oli rauhallinen ja sai vain olla möllötellä aina välillä. Käydä kaupassa, tikata sukkaa, katsoa televisiota, ajautua Youtubessa venäjänkielisistä Frendeistä jollain ihmeen ilmeellä erilaisiin goat remix -videoihin tai lueskella kirjaa (olkoonkin, että kyseessä oli kouluun liittyvä juttu). Siispä lauantai vierähti lorvatessa, jahka olin ensin aamulla tehnyt pari kotitehtävää loppuun. 

Ai niin, ja yksi juttu: rahkapatukka on loistava keksintö. Ihmettelenkin, miksei niitä ole Suomessa kuten täällä? Näin kyllä keväällä jonkinlaisia rahkapatukoita Kympin jogurttihyllyssä, mutta olivat tyyriitä eivätkä niin hyvän makuisia kuin täällä. Siinä olisi ainesta uudeksi välipalahitiksi. Ainakin minun (ja varmasti monen rahkaintoilijankin) mielestä. 

Rahkapatukka. Ainut juttu, mikä mua vähän hämmentää, on tuo sinivalkoraitainen kissa maitotuotte(id)en logossa.
No, toisaalta, onko sen aina pakko olla lehmä? Eipä kai.

Eilen sen sijaan lähdimme heti aamulla liikenteeseen neljän ihmisen voimin ja iskimme yhteen Tverin viikonloppuelämän sydämistä, nimittäin центральный рынок:lle eli keskustorille tuonne T'maka-joen mutkaan. Olimme kyselleet, etenkin Jasu, torin sijainnista, ja opettajamme ohjeiden opastamana löysimme tiemme torialueelle. Myyjiä lakanoiden ja muiden kankaiden päälle aseteltujen tavaroiden kanssa oli jalkakäytävän reunoilla aina Tverskoy prospektilta torialueen kauimmaiseen päähän saakka, eli noin 700 metrin matkalla.    

Itse torin reunoilla oli lisäksi "rompetori"-alue, jossa oli niin ikään levitelty maahan auton osia, vaatteita, astioita, kirjoja ja vaikka mitä muuta. Siellä tavara vaihtoi omistajaa ja kenties jonninmoinen kierrätysperiaatekin toteutui - toisen roska on toisen aarre - tai niin ainakin toivoisin. Itselläni etsinnän kohteena olivat ne ihanat, suuret kukkakuvioiset huivit. Erään mummon tykönä niitä olikin, ja vieläpä monessa kauniissa sävyssä. Lupasi ensin 350 ruplalla, sitten laski hinnan 300 ruplaan. Yritin tingata hintaa vielä alemmas, mutta ei heltynyt mukava babuhska siinä kohtaa. Lupasimme miettiä. Mietinkin, mutta emme sitten enää siitä pois käveltyämme menneet rompetorin puolelle takaisin. Eihän kaikkea tarvitse heti ensimmäisellä viikolla ostaa ja hankkia! Tosin, toivon, että hän olisi siellä ensi vkonloppunakin, tai milloin sitten menemmekin sinne seuraavan kerran.

Siitä suorimme kohti kauppahallia, joka sijaitsi torialueen päädyssä. Sisällä oli ihanan lämmin verrattuna koleaan syksyiseen ulkoilmaan ja niinpä viihdyimme kauppahallissa hyvän tovin. Se koostui kolmesta siivestä: vihannes-, liha- ja muun ruoan osastoista. Vihannestiskit olivat kutsuvia ja erilaisia kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä oli vinot pinot kauniisti aseteltuina. Mausteiden ja marinadien tuoksut leijuivat ilmassa ihmisjoukon tutkiessa tarjolla olevia tuotteita ja tehdessä ostoksia kaappiensa täytteiksi. Päädyimme ostamaan vihanneksia eräästä kojusta, jonka jälkeen kävimme lihapuolella katsomassa valikoimaa. Lihat tosin jäivät tiskeihin, sillä meillä oli vielä pitkästi katseltavaa. Juustoja, levitteitä, kahvia ja teetä löytyi - mutta jostain syystä en muista nähneeni leipiä tai leivonnaisia missään. Kaipa niitäkin sieltä löytyi, mutta eivät vain ottaneet minun silmiini.   

Kauppahallista siirryimme ulos itse keskustorille ihmisvilinään. Silmänkantamattomiin, joka toki ei teltta- ja katoslabyrintissä ollut niin kovin pitkä matka, riitti ihmisiä ja tavaroita laidasta laitaan. Karvalakeista aina vihanneksiin, kukkiin, lenkkareihin, huiveihin, talvitakkeihin ja vaikka mihin! Voisin melkein vannoa (en aivan), että mitä sitten tarvitseekaan, sen löytää torilta tai tien varrelta siittä vierestä - siispä kyseessä onkin kauppakeskus parhaasta päästä! Toreilun jälkeen päätimme käydä syömässä hieman jotakin, sillä nälkä ja kylmä alkoivat painaa jaloissa. Niinpä suorimme jälleen kohti Chainaja Lozhkaa, jossa blinit, tee ja keitot odottivat!

Teetä (Earl Grey) ja blini (lätty) hillolla.

Kun olimme saaneet syötyä, jatkoimme Jasun ja Jossun kanssa kävelyä Sinimarin lähtiessä kotiin torjumaan vilua, joka tihkusateessa kulkiessa oli iskenyt. Meidän matkamme jatkui ensin kohti Volgaa, mutta päätimme sitten lähteä Sovetskogo prospektia kohti Voiton obeliskia. Tulimme siinä matkan varrella löytäneeksi kaupunginpuiston, teatterin ja Gorkin kirjaston.

Kaupunginpuisto

Johanna ja suihkulähde.

Patsas kaupunginpuistossa.

Gorkin kirjasto.

Teatteri.

Voiton patsaalle päästyämme saimme todistaa erään hääseurueen menoa. Itse hääpari oli kuvattavana joen rantatöyräällä, mutta sukulaiset ja ystävät jammasivat patsaan vieressä ja kuvailivat paria ja toisiaan. Morsian oli kaunis ja joukko iloista! Kävimme katsomassa ikuisen tulen, joka palaa hieman etäämpänä patsaasta, sekä lukkosillan aivan muistomerkin vieressä, jonne lukuisat rakastavaiset ja hääparit olivat lukinneet lupauksen ikuisesta rakkaudesta. Samalla näimme pienen tsasounan (?) aivan Volgan rannalla.

Voiton obeliski.

Voiton obeliski ja monumenttiin kuuluva ikuinen tuli (lepattaa myös patsaan päällä). 

Lukkosillan rakkaudentunnustuksia.

Muistomerkki niille sotilaille, jotka eivät koskaan palanneet sodista.
Afganistan, Vietnam, Korea, Jemen, Angola, Syyria, Pohjois-Kaukasia, Etiopia, Laos, Algeria.
Hiljensi.

Obeliskilta tiemme vei Volgan luo ja sen yli, sillä halusimme käydä hiekkarannalla, joka joen toiselta puolelta oli useaan otteeseen meidän silmiimme ottanut. Jasun koikkeloitua hiekkarannalla t-paidassa (!) lähdimme kävelemään jokirannan kävelykatua pitkin kohti toista Volgan ylittävää siltaa. Samalla tuli nähtyä Afanasi Nikitinin muistomerkki, joka komeana rantakadun vieressä seisoi. Palattuamme takaisin tälle puolen virtaa tulimme kotiin Leninin patsaan kautta - Johanna ei vielä ollut ilmestystä nähnyt. :)

Ei ottanut laiva liftaavaa Jasua kyytiin.

Hiekkaranta toisella puolen Volgaa.

Vanhempi silta yli Volgan

Paparazzit rantsussa.

Afanasi Nikitin.

Kotona odotti ihanan raikas tuoksu - Sini oli siivonnut! KIITOS SIITÄ! Siinä sitten laitoimme pakastepelmenit kattilaan ja pöydän koreaksi. Niinpä eilisen päivällisenä olikin siperialaisia pelmenejä, smetanamajoneesia, kurkkua ja tomaattia, leipää ja vielä teet/kaffit päälle! Hyvää oli, tuli kylläiseksi. :) Ilta meni Pushkinin Asemanhoitajaa lukiessa, oli oikeastaan yllättävän hyvä ja mielenkiintoinen tarina.

Pelmenien keittoa kahella kattilalla - ekasta meinas tulla yli (= pikkunen arviointivirhe).

Tulukeehan pöytää!

Hyvvää oli! 

Pelmeni Pacman - Pacman-pelmeni

Tänään oli jälleen arki ja maanantai. Aamulla menimme suullisen kielitaidon tunnille ja tunnilla teimme dialogeja tervehtimisestä, bisneskeskusteluista ja kiittämisestä pääasiassa viralliseen sävyyn. Tunnin lopulla kansainvälisen osaston johtaja kiirehti sisään ja kävi supattamaan jotain opettajamme korvaan. Huoneeseen tuli ihan hiljaista, joten johtaja vain hiljensi ääntään. Erotin vain oman nimeni heidän supatuksensa joukosta. Kävi ilmi, että Tverin paikalliskanavan kuvaaja ja toimittaja olivat ymmärtääkseni tulleet kuvaamaan ja tekemään juttua yliopiston ulkomaalaisista oppilaista. Niinpä kuvaaja hyökkäsi kameroineen luokkaan kuvaamaan luokkatilannetta, kun tuntia oli vielä hetki jäljellä. Tunnin jälkeen opettaja sanoi heidän haluavan haastatella jotakuta oppilaista, jolloin hän ehdotti/nimesi haastateltaviksi saksalaisen pojan ja minut. Olin ilmeisesti kuitenkin epäilevän näköinen, jolloin hän sanoi, että joku muukin suomalainenkin kävisi - tosin muiden ilmeet kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa (sanoivatpa he itse mitä tahansa) joten puoliksi vapaaehtoisena suostuin haastateltavaksi. Ensin haastateltiin saksalaista meidän luokassamme, jonka jälkeen siirryimme opetuskerroksen käytävään, jossa he halusivat minua haastatella. Niinpä sitten asetuttiin paikoillemme ja kamera laitettiin käyntiin. Hämmästyksekseni olin ainakin ymmärtävinäni kysymykset, joita toimittaja suolsi minulle ja sain jonkinlaiset vastauksetkin aikaiseksi - joskin yksinkertaiset ja lyhyet. :D Lopuksi he sanoivat, että tämä nyt sitten tulee televisiosta tänä iltana. Jäin kauhulla odottamaan.

Lisäksi meillä oli tänään kaunokirjallisuutta, ja keskustelimme Pushkinista ja hänen elämästään sekä Asemanhoitajasta, joka on meillä luettavana. Luentojen jälkeen suuntasimme Sinimarin, Jossun ja Jasun kanssa jälleen kävelyretkelle, tällä kertaa itään päin. Kävelimme Sovetskaja ulitsaa pitkin, kävimme Sovetskaja ploshchadilla (aukio) ja Ploshchad Pushkinalla. Löysimme moskeijan ja ehkäpä sen kaupungin ainoan luterilaisen kirkon. Palattuamme istuksimme hetken aikaa meidän keittiön pöytämme ääressä tuumimassa kaikkea sitä, mitä pitäisi tehdä, ja hetken kuluttua itse kukin päätyi omien hommiensa pariin.

Päivä ja ilta hivahtivat miltei huomaamatta - nimittäin vietin pitkän tovin ensi kevään kurssi-ilmoittautumisten ja Korpin kanssa tapellessa (kyllä, olen kovasti etuajassa!) - ja niin kello tuli puoli kahdeksan, jolloin uutisten oli sanottu alkavan. Näin tapahtui ja meidän luokkamme näkyi Tverin paikallisuutisissa. Haastatteluja sen sijaan ei näytetty - huh ja höh - saattaa olla, että näemme ne joskus myöhemmin. Tai kuka tietää. Mutta jännäähän se oli! :D  

Niin, siinäpä sitä. Taas vähän kuulumisia. Koska netti alkoi pätkiä, kuvia ei tähän juttuun nyt irronnut ihan niin paljon kuin olisi ollut tarjolla, mutta taidan laitella niitä sitten jälkeenpäin. :)

Спокойной ночи!

Kaikella rakkaudella,

Satu