Суши и Щелкунчик.

Viime viikonloppu oli miltei pelkkää juhlaa. 

Lauantaina juhlimme Sinimarin synttäreitä porukalla ja sen kunniaksi haimme Sushi City -nimisestä paikasta sushia juhlasyötäväksi. Minulla oli omat mielikuvani ja mielipiteeni sushista - ja olin vannonut, etten kyllä sitä suuhuni laittaisi, en ainakaan Venäjällä. Sehän kun ei ole muuta kuin raakaa kalaa ja kovaa riisiä inkiväärin ja wasabitahnan kanssa merilevältä tarjoiltuna. 
Kyllä, voin myöntää, että yläasteen kotitaloustunnin ei-niin-kovin-hyvin-onnistunut sushikokeilu oli jättänyt jälkensä maku-, näkö- ja hajumuistiini. Siksi voin myös myöntää olleeni väärässä. Ei sushista uutta lempiruokaa tullut, mutta olihan se aika hyvää, ja etenkin erilaista tavalliseen arkiruokaan verrattuna. Niinpä siis söimme neljään pekkaan eräänlaisen sushilajitelman, jossa oli monenlaista rullaa tarjolla. 
Synttärisankaritar sai lahjansa, ja päivä vaihtui illaksi jutellessa sitä sun tätä. Kellon käydessä yhdeksää ja äänitason hiljalleen noustessa, siirryimme poikien asuntoon paria kerrosta alemmas, ettei vain kanssamme samaa kerrosta asuttava Tverin yliopiston rehtori häiriintyisi. Haluammehan olla mukavia naapureita. :) Alakerrassa ilta jatkui vielä hetken aikaa muutaman muun vaihtarin löytäessä tiensä poikien keittiöön. 

Sushi Cityn suurin sushilajitelma. Hyvväähän se oli. Ja kaunista.

Onnittelut sankarittarelle.

Kovinkaan myöhään ei kuitenkaan ollut varaa riekkua, sillä eilen lähdimme jo kahdeksalta kohti Moskovaa. Meidän oppaamme ja juuri sopivan kokoinen, kompakti minibussi kuljettajineen odottivat meitä Studencheskaja pereulokilla. Astuimme kyytiin ja matka alkoi. Mitä miellyttävin oppamme, joka huolehti meistä koko matkan ajan kuin opettaja luokastaan luokkaretkellä, alkoi kertoa tietoiskuja matkan varrella näkyvistä paikoista, kaupungeista ja muusta jännästä. Oli mielenkiintoista kuunnella hänen juttujaan, joskin kovin moni asia on jo ehtinyt unohtua, kun ei voinut linkittää kaikkea tietoa johonkin vanhaan. Mielenkiintoista oli silti. Toki niitä menomatkalle suunnittelemiani aamutirsoja ei sitten otettukaan näiden selostuspätkien ja auton kompaktiuden aiheuttaman epämääräisen istuma-asennon ansiosta. Vajaan tunnin ajomatkan päässä Moskovasta päädyimme pitämään pienen tauon ja niinpä pysähdyimme erään huoltoasema/Mäkkäri -kompeksin luo. Itse kukin hamusi mukaansa jotain (pientä) syötävää, jotta jaksaisi Moskovaan ja balettiin saakka. 

Venyttelytauko erään Mäkkärin pihamaalla. 

Linja-autossa on tunnelmaa. Tässä kuvassa ehkä vielä vähän aamuväsynyttä sellaista. 

Saavuimme Moskovaan hyvissä ajoin, matka Tveristä Venäjän valtakunnan sydämeen oli kulunut nopeasti, sillä sunnuntaiaamuna hyvissä ajoin lähdettyämme onnistuimme välttämään pahimmat ruuhkat. Saavuttuamme perille ajoimme Kremlin läheisyyteen rantakadulle ja jäimme linja-autosta pois. Oppaamme lähti johdattamaan meitä aivan vieressä sijaitsevaa Kremliä ja Aleksandrovskij Sadia (Aleksandrovskin puisto) kohti. Oli huimaa nähdä paikka oikeasti omin silmin, eikä vain kuvista tai videoista. Satuimme paikalle juuri sopivasti ja näimme vartijoiden/sotilaiden vaihdon. Oli hienoa seurata vierestä, kun seuraavaan vahtivuoroon tulevat sotilaat lompsivat paikalle, suorittivat vaihdon ja vahtivuoron päättäneet lähtivät pois. Tietysti sitä oli seuraamassa meidän lisäksemme muutama sata muutakin ihmistä. 

Kremlin luona.

Koska aikaa oli ylimääräksi asti, pääsimme käymään ja pyörimään myös Punaisella torilla, joka siinä vieressä sijaitsee. Eniten kuitenkin odotin Pyhän Vasilin katedraalin näkemistä - ja senhän minä näin. Eikä voi muuta kuin ihmetellä ja huokaista onnesta, että sää suosi, vaikkakin se kylmä Siperian tuuli puhalsi turistijoukkojen lomassa puikkelehtien. Ihastuin kyllä totaalisesti noihin rakennuksiin ja tulin (tulimme) siihen tulokseen, että Moskovaan on palattava ajan kanssa, koska kaikki on niin kaunista ja vielä kovin uutta, joten tarvitsee kunnolla aikaa nähdäkseen ja kokeakseen sen kunnolla. Esimerkiksi Punaisella torilla Leninin mausoleumi jäi vielä käymättä, sillä jono oli aivan liian pitkä jäljellä olevaan vapaa-aikaan nähden. Lisäksi torilla käynnissä olevat esiintymislavan rakennustyöt (ilmeisesti valmistautuivat olympiatulen saapumiseen) hieman häiritsivät näkymää.

Portti Punaiselle torille.

Sobor Kazanskoi ikony Bozhiei Materi  - Kazanilaisen Jumalanäidin ikonin kirkko.

GUM. Ei ehditty käydä, jäi ensi kertaan! 

 

Siälhä myö olthiin! :)

Siinä se on, ihan oikeasti silmieni edessä, Pyhän Vasilin kirkko. 
Vielä ei sisälle asti päästy, aikaa oli vähän liian vähäsen.

Kuva kuitenkin saatiin otettua siinä ulkopuolella! 

Pian kello alkoi kuitenkin lähestyä yhtä ja päätimme lähteä takaisin Kremlin suuntaan, jotta ehtisimme varmasti hyvissä ajoin sisään ja löytäisimme itse palatsin ja omat paikkamme salissa. Kävi ilmi, ettei tehtävä ollutkaan niin vaikea, kuin kenties luulin (oppaamme ei siis tullut Kremliin) ja löysimme tiemme loisteliaaseen Kremlin palatsiin! Paikka ei kuitenkaan ollut niin koristeellinen ja historiallinen kuin oletin, mutta loistelias ja kaunis joka tapauksessa.   

Kremlin palatsi. Upea, nykyaikainen paikka!

Päästyämme saliin sisälle minun oli - kaikkien muiden lasten tavoin - käytävä katsomassa orkesteria, joka baletin musiikit soitti, harmikseni silloin koko orkesteri ei vielä ollut paikalla, mutta soitinten kirjo, lämmittelytuuttaukset ja -näpyttelyt ja viritysäänet saivat minut hieman kaipaamaan omaa huiluani ja Puhkuja. Paikalleni palatessani silmäilin oikein kunnolla salia, johon olimme saapuneet. Sali oli valtava, me istuimme permannolla ja meidän takanamme yläpuolella oli vielä kaksi parvea. En valitettavasti muista, kuinka paljon saliin kaiken kaikkiaan mahtuisi ihmisiä, vaikka sekin meille kerrottiin. Muistaakseni useampi tuhat. Rakenteet ja valaistus olivat kauniit - ja, mikä tärkeintä, penkit mukavat! 
Itse baletti oli aivan uskomaton elämys. Oli aivan sanomattoman hienoa istua pimeässä salissa seuraten valojen, lavasteiden ja tietysti orkesterin ja tanssijoiden punomaa ihmeellistä taidonnäytettä. Ei voi oikein sanoin kuvailla sitä tunnetta. Ihastuin. Kyllä ainakin Joutsenlampi pitäisi vielä päästä näkemään, jos vain suinkin mahdollista.      

Laukku ja lippu - taas.

Balettinäytöksen loputtua oli aika lähteä paluumatkalle kohti Tveriä. Vielä ennen autoon istumista bongasin Mozhno-kirjassakin mainitun Kristus Vapahtajan kirkon. On sekin vaan kerrassaan kaunis ilmestys! 

Hram Hrista Spasitelja - Kristus Vapahtajan kirkko. 
(Kirkko näyttää ja näytti jotenkin NIIN photoshopatulta tuohon muuhun miljööseen nähden.
Mutta siellä se oikeasti oli.)

Paluumatka sujui nopeasti, sillä räkätauti ja yskä, jotka olen tässä itselleni onnistunut jostakin nappaamaan, edellisen yön lyhyet yöunet ja käveleminen Moskovassa edesauttoivat torkkumista. Pysähdyimme paluumatkallakin MakDonaldsissa, josta jälleen haimme hieman matkaevästä jäljellä olevalle matkalle. Kun Tverin valot alkoivat näkyä horisontissa tuntui kuin olisi kotiin palannut. No, reissukotihan tämä onkin. 

Makoisten yöunien jälkeen heräsin virkkuna tänä aamuna ja kohtasin uuden viikon uudella innolla. Tänään ohjelmassa ei ollut eikä ole - ihme ja kumma - mitään ylimääräistä, joten normaali maanantai-ilta tässä on luvassa. 

Muuten, voisin miltei vannoa, että äskettäin stalovajaan mennessäni näin lumihiutaleen jos toisenkin leijailevan hiljalleen kohti märkää asvalttia. Talvi tulee pikapuoliin, muttei kuulemma aivan vielä. Ja niin, tänään oli se ihana, jo hetken ajan odotettu päivä, jolloin lämmöt laitettiin päälle tänne meidän taloon - asuntolaan ja RKI:n (russkij jazyk kak inostrannogo - venäjä vieraana kielenä) opetustiloihin. Varpaita ja sormia lämmittelen lämpöä hohkaavalla patterilla. IHANATA.

И я шла, шагала по МОСКВЕ! (katsokaahan: https://www.youtube.com/watch?v=fGE4Lukd3QU)  

Kaikella rakkaudella,
Satu

Неделя № 3.

Ensinnäkin, kolme viikkoa viidestätoista takana = 1/5! Herranjee. 

Viimeksi kun olin kirjoittamassa viestiä, olimme lähdössä kaupunkikierrokselle tutoreiden kanssa. Vaikka ehkä olinkin hiukan epäileväinen, he osoittautuivat kyllä ihan mukaviksi tyypeiksi. Taitavat tosin olla meitä hieman nuorempia, mutta mitäpä se haittaisi. Ilmeisesti he kaikki ovat opiskelemassa kansainvälistä ja viestintää/kansainvälisiä suhteita ja niinpä tämä tutortoiminta on osa heidän koulunkäyntiään. Itse kiertokävely ei pahemmin mitään uutta ainakaan meikäläiselle opettanut, koska olemme olleet niin itsenäisiä ja tutkimusretkeily pitkin poikin kaupunkia on johdattanut meitä enemmän tai vähemmän tarkotuksella milloin mihinkin. Joka tapauksessa oli ihan mukavaa kun sai/piti puhua vaan venäjää tuollaisessa epävirallisessa tilanteessa (luokassa venäjän puhuminen on kuitenkin vähäsen eri juttu, ja käytävillä kieli vaihtuu miltei liian helposti englanniksi - joskin on tullu tilanteita, joissa on ollu helpompaa vaan puhua venäjäksi...) ja tietysti tutustua taas uusiin ihimisiin. Pienimuotoisen ekskursion päätteeksi kävimme vielä Chainaja Lozhkassa teellä ja blineillä (alkaa kai käydä teillekin selväksi, mikä on hyvä ja halpa kuppila näillä nurkilla..:D ).

Suihkulähde Tverin aukiolla.

Jossun selekä ja Tverin sirkus.

Aleksandr Sergeevits Pushkin osa 1 - patsas filharmonian lähellä

Tverin filharmonia! Sinne täytyy päästä, kun nyt jotku festivaalitkin oikeen on.

Jossun ja Jasun maalimanpyörämatkalta todisteita siittä, että minä pysyin turvallisesti maassa. 

Aleksandr Sergeevits Pushkin osa 2 - patsas rannan kävelykadulla

Zvezda - Tverin (ainoa? hienoin?) elokuvateatteri

Sobor Vosnecenija Gospodnja - Herran ylösnousemuksen kirkko
Tverskoy prospektin ja Sovetskaja ulitsan risteyksessä.
Kaunis sisältä!

Tämän viikon alku oli puolestaan rauhallinen. Maanantaina yritimme koota esitelmää Suomesta, suomalaisesta kulttuurista, Jyväskylästä ja meidän rakkaasta yliopistostamme vaihtari-iltamaa varten, joka sitten torstaina TVY:n (ТвГУ) historian laitoksen luento/juhlasalissa pidettiin. Siittä tuonnempana. :) 

Tiistai puolestaan hujahti hurjan äkkiä, kävimme Jasun kanssa pyörimässä "kylillä", etsimässä vaatteita ensi sunnuntain balettireissua varten. Kiertelimme ja kaartelimme eestaas tuossa kävelykadulla, ja KAS KUMMAA, löysimme kangaskaupan. Ja toisenkin ja oikeastaan myös kolmannen ja neljännenkin. :D Joten, olen onnellinen, tosin eihän minulla ompelukonetta täällä mukana ole, mutta kangastahan voi aina ostaa... :) Niin, no asiaan, päädyimme Terranovaan ja löysin itselleni mustan pitkän hameen, josta kenties saan jonkinlaisen asustuksen sunnuntaille aikaiseksi. Jasu sen sijaan sukelsi "99 ruplaa" -alennusvaatenurkkaukseen ja löysi kuin löysikin itselleen paidan jos toisenkin - tosin ei ehkä balettiin laitettavaksi. 
Kotiin palattuamme päädyimme jälleen leipomaan karjalanpiirakoita.. koska keskiviikkona koko ryhmämme ja Ljudmila, suullisen viestinnän opettaja, olivat tulossa poikien luo "kylään" ja halusimme yllättää heidät. Olimmehan puhuneet suomalaisista ruoista - etenkin karjalanpiirakoista - tunnilla, vaikkakin päivän oikea aihe oli jotain ihan muuta. 

No siinähän se hame (ja muovipussi) on.

Riisipuuro tulilla ja leipojille välipalaksi lättyjä. 

Keskiviikkona olimme siis heti aamusta kylässä poikien tykönä ja ohjelmanumerona oli syrnikkien (rahka"lättyjen") teko, lisäksi muutama oppilas oli lupautunut kertomaan joistakin tunnetuista bardeista, kuten Mihail Krugista, Vladimir Vysotskista tai Bulat Okudzhavasta, ja kuuntelimme (ja lauloimme) joitain heidän laulujaan siinä muutaman ihmisen kokatessa kuuman hellan ääressä. Oli mukavaa, joskin tunnelma oli hyvin tiivis poikien keittiössä, kun viitisentoista ihmistä ahtautui pienen keittiöpöydän ympärille. 

Kirjallisen viestinnän tunnilla kävimme läpi kirjoittamiamme esseitä - ja, Anatolin sanoja lainatakseni, kuten aina, Satu sai olla ensimmäisenä lukemassa omaa tekstiään. Ei siinä, olin kyllä kovinkin tyytyväinen ensimmäiseen oikeaan venäjänkieliseen esseeseeni. Eikä se pahamaineinen punakynäkään ollut pahemmin heilunut, joskin toki ne tutut huolimattomuusvirheet löytyivät tekstistä myös tällä kertaa. :)

Illemmalla pidimme treenit, sillä ajattelimme esittää jonkun laulun esityksemme päätteeksi silloin torstain illanvietossa. Niinpä lukuisten, enemmän ja vähemmän loistavien ehdotusten jälkeen päädyimme laulamaan yhdistelmän "Täällä pohjantähden alla" ja "Teuvo, maanteiden kuningas" kappaleista. Sini säesti meitä ostamallaan kitaralla ja luovuuden puuskassa saimme aikaiseksi jopa toisia ääniä Tpa:n kertsiin ja muuta sählinkiä sitten Tmk:hon. :D Laulu raikasi ja Jasu hakiessaan pyykkiä alakerran pesutuvasta sai havaita, että sulosävelemme kantautuivat aina käytävään ja portaikkoon saakka. Kukaan ei tullut valittamaan, mutta luulen, ettei ainakaan toisen kerroksen asukkaille ollut epäselvää, mitä me "finnit" aioimme esittää. :D

Sitten saapui torstai. Vaihtari-iltamapäivä. Täytynee kai tässä vaiheessa suorata, että olin aiemmin, oikeastaan jo ensimmäisellä viikolla suostunut yhdeksi juontajista, jotka, no, juontaisivat koko homman. Siispä olin käynyt muiden juontajien ja Zhannan kanssa harjoittelemassa lausumista ja sanapainoja, jotta puhe olisi mahdollisimman luontevaa sitten itse tapahtuman koittaessa. :) Torstain tuntien jälkeen kävimme viellä treenaamassa poikien keittiössä viimeiset kerrat ja laittauduimme itse kukin hieman Suomi-teeman mukaan: väreinä oli valkoinen, sininen ja musta. 

Lähdimme istfakin (historian tiedekunta/laitos) rakennukselle ja saapuessamme juuri ajoissa paikalle, oli vastassa melkoinen häslinki. Salia ei ollut valmisteltu mitenkään, pulpetit olivat paikoillaan ja väkeä ku pipoa. Niinpä siinä sitten ensin laitettiin yhdessä tila "juhlakuntoon" ja häslättiin kaikki paikoilleen, jotta kemut voitiin aloittaa. Muodikkaasti noin 15 minuuttia myöhässä pääsimme aloittamaan. Ljudmila piti pienen alkupuheen ja sen jälkeen alkoivat "maaesittelyt". Meitä ulkomaalaisia opiskelijoita on siis Suomesta, Saksasta, Belgiasta, Ranskasta, Portugalista, Iso-Britanniasta, Kolumbiasta, Bulgariasta, Kiinasta, Japanista ja ilmeisesti myös Venezuelasta (?). Eli paljon on porukkaa. Meidän esityksemme meni loistavasti ja laulusta tykättiin! Lisäksi esiintymässä oli Slavjanochka-niminen kansantanssipoppoo, joka opetti joitain tansseja ja veti porukkaa mukaan piirileikkeihin. Myös meistä suomalaisista oli porukkaa tanssilattialla, itse keskityin tosin lähinnä tuleviin juontosetteihin ja kuvaamiseen. Todistusaineistoa humppaamisesta kuitenkin siis löytyy. :D Kotimatkalla teimme loogisen koukkauksen Radishevan puistokadulle Mihail Krugin ja supermarketin tykö. 

Aika kylmä mies oli, eikä lämmenny, vaikka miten yritin jutella. 

Mihail Krug ja meidän porukkaa. :)

Reissusta paluun kunniaksi lämmintä kuppikeittoa ja kunnon maailmankansalaisen tavoin kotimaista Oltermannia leivän päälle! 

Eilen meillä oli IOKRin tunnilla jälleen ekskursiopäivä ja suuntasimme Tverin Kartinnaja galerejaan eli taidemuseoon. Retki maksoi vain 47 ruplaa  (= n. 1,10 euroa) ja saimme sillä opastetun kierroksen museossa. Siellä on tällä hetkellä näyttely Romanovien vallan ajasta ja niinpä seinillä oli jos jonkinmoisen näköistä partaveikkoa ja kaunotarta sekä maisemamaalauksia ja vitriineissä astioita ja patsaita ja dokumentteja. Oli ihan mielenkiintoista, ja oli aika kulturelli olo, kun opastetun kierroksen jälkeen vielä uudelleen katsastelimme näyttelyn läpi. Minusta hieman huvittavaa oli, että ilmeisesti museossa valvontakameroiden virkaa tekevät vahtimummot, jotka kulkivat ryhmien/ihmisten perässä kulmiensa alta pälyillen. Tai niin ainakin sen tilanteen tulkitsin. En sitten tiedä, olenko oikeassa vai väärässä vai oikeen väärässä. :) 

Kävelimme takaisin keskustaan ja vaikka nälkä kurni, päätin käydä siinä välissä setvimässä asioita Ljudmilan (no 2, "vuokraemäntä") kanssa, sillä eräs ryhmäläisistäni toi minulle torstaina lapun jossa luki jotain (en vielä siinä vaiheessa saanut selvää), että minun pitäisi mennä käymään Ljudmilan luona perjantaina. Syy ei ollut tiedossa. Niinpä sitten suorin asuntolalle ja menin koputtamaan Ljudmilan huoneen oveen. Ei vastausta, toinen koputus. Ei edelleenkään mitään, niinpä päätin mennä vahtimummolta kysymään, oliko Ljudmila edes paikalla. Kuulemma piti olla, ja vieläpä juuri siinä huoneessa, jonka oveen olin koputellut. Epävarmana väitin vastaan ja niin mummo soitti hänelle ja pian, kuin taikaiskusta (tai kenties vahtimummon soiton ansiosta) Ljudmila ilmestyi paikalle. Siinä odotellessani oli ratkaissut lapun tekstin arvoituksen: minulla piti olla kuitti maksusta mukana. No, siitä sitten kipaisin kuitin huoneestani ja menin selvittelemään asiaa. Jännitti, että olinko tehnyt jotain väärin, maksanut liian vähän tai jotain muuta. Kävi kuitenkin ilmi, että kyseessä oli ollut Ljudmilan virhe kuittia kirjoittaessa. Minun kuitissani tiedot oli oikein, mutta hänen kuitissaan oli kirjaimin kirjoitettuna summana 1500 ruplaa eikä 13500. siispä teimme uudet kuitit ja homma oli sillä selvä.  

Asian selvittyä palasin kävelykadulle, missä Jasu, Sini ja Jossu odottivat palellen ja nälkää nähden. Niinpä siitä suorimme sitten perjantain kunniaksi Skavarodkaan syömään oikein kunnon ateriat. :D 

Sellainen oli tämä viikko. Aika menee nopsaan kun paljon tapahtuu, het ku Sinisen nallen talossa ennen vanhaan, sen minä vaan sanon. :)

Nyt vähän huilia, koulutöitä, synttäreitä ja hyvää ruokaa. Huomenna sivistynyttä kulttuurielämää Moskovassa.

Приходите в мой дом, мои двери открыты.  (Mihail Krug - Prihodite v moj dom, kuunnelkaa Youtubesta, ei niin huono, kuin kenties voisi olettaa.)

Kaikella rakkaudella! 

Satu Ü

Театр. Калитки. Финские блюда.

Tämä viikko on kulunut silmänräpäyksessä. Ensimmäinen teatterikokemus Venäjällä ja kiinalaisopiskelijoiden vierailu meidän suomalaisten tykönä värittivät tätä viikkoa.

Tiistaina oli hyvinkin normaali päivä. Arkipäivä, normipäivä. Verbejä ja IOKR:ia. Luentojen jälkeen Jasu, Jossu ja Sini lähtivät ostamaan lippuja teatteriesitykseen muutaman muun ulkomaalaisen opiskelijan ja Annen, suomalaisen harjoittelijan (joka on harjoittelemassa täällä kv-osastolla) kanssa. Minä sen sijaan jäin kottiin ja belgialaisen opiskelijan kanssa teimme yhteistyötä suullisen viestinnän suhteen - säveltelimme viralliseen tilanteeseen sopivaa kiittelydialogia (Lähtötilanne: olimme Lumenen edustajia ja minä olin tullut Suomesta Tveriin neuvomaan täkäläisiä kaupan edistämisessä.). Hyvähän siitä tuli ja siinä ohessa tuli jutusteltua muutakin, tutustuttua vähän paremmin. Sen jälkeen päätin lähteä kauppaan, kun teatterilippujen ostajia ei vielä näkynyt ja niinpä tein kauppareissun Perekrestokiin ja miltei huimia löytöjä (mm. kunnon jogurtti) siinä ohessa. Tiistai oli myös ensimmäinen päivä, jolta ei ole ainuttakaan kuvaa!  

Keskiviikkona olikin siis vuorossa jälleen jotain uutta. Luentojen jälkeen hieman jotain syötyämme aloimme laittautua illan teatterireissua varten. Tiedossa oli Стеклянный зверинец (Lasinen eläintarha)-niminen näytelmä. Oli mukavaa, että sai oikein laittautua, vaikkakin se johti siihen, että huomasin, ettei minulla loppujen lopuksi ole juurikaan juhlavia vaatteita mukana. Olisi sittenkin pitänyt ottaa niitä mekkoja mukaan! :) Kenties balettia varten olisi sitten viimeistään löydettävä jotain hieman tyylikkäämpää. 

Lippu ja laukku.

Hulppeat puitteet - kyseessä teatterin "odotussali" tai eteisaula.

Tyylikkäänä teatterin aulassa. 

Teatteriesitys pidettiin pienellä näyttämöllä, joten emme päässeet vielä ihastelemaan itse suurta salia - kenties joskus myöhemmin. Tunnelma oli pienen teatterisalin n. 60 hengen tiuhaan rivitetyssä katsomossa tiivis, mutta itse näyttämö oli lähellä, ja näyttelijöiden vuorosanat, eleet ja ilmeet heidän tulkitessaan tätä riipivää rakkaustarinaa, kuuluivat ja näkyivät ongelmitta aina takariviin saakka. Näytelmässä esiintyi vain neljä näyttelijää, eikä lavastuskaan ollut järin mahtipontinen. Ilmavat kankaat ja muutamat esineet (etenkin lasinen eläintarha), jotka lavalla nähtiin olivat kuitenkin juuri sopivat tarinan toteuttamiseen. Näyttelijöiden esiintymistä oli mielenkiintoista, ja suorastaan ilo seurata ja huolimatta siitä, että aivan kaikkea ei suoraan ymmärtänyt, tarina eräästä kadotetusta, sitten löytyneestä, mutta kielletystä rakkaudesta tuli kuitenkin aivan selväksi. Keskiviikkoilta siis vierähti teatterista nauttiessa. 

Torstaina sen sijaan oli jälleen normaalin, sen kummempia kursailevan päivän vuoro. Tosin kävimme jälleen kiertelemässä tuossa kävelykadulla, etenkin kauppakeskus Paradisissa, joka on muuten hämmentävin kauppakeskus, missä olen ikinä käynyt. Se on sokkeloinen kuin mikä, ja muistuttaa lähinnä kerrostaloa, jossa asuntojen sijaan löytyy kauppoja. Tosin, olisi väärin jättää mainitsematta kaksi asiaa, joiden ansiosta se ei ole kuitenkaan aivan täysin onneton putiikkikeskittymä: A) siellä on musiikkiliike ja B) siellä on käsityö/askarteluliike. :) Sini osti kitaran, ja minä puolestani kuolasin keltaista ukulelea, mutta päätin toistaiseksi jättää sen vielä sinne. Saa nähdä, kuinka siinä loppujen lopuksi käy, lähteekö mukaani sekä keltainen ukulele että jotain muutakin... Käsityöliike puolestaan oli melkoinen taivas tällaiselle käsityöihmiselle. Voi vitsi, sieltä löytyi oikeastaan melkein mitä vaan! Onnea on. Kunhan vielä kangaskaupan paikallistan. :D Kävin Jasun kanssa vielä muutamassa muussa erikoisliikkeessä - muun muassa kenkiä ja urheiluvälineitä kattelemassa. Täytyy sanoa, että elintarvikkeiden - ja etenkin alkoholin - osalta hintataso on täällä pääsääntöisesti Suomen hintoja halvempi, joskin toki hieman riippuu kaupasta, missä käy. Kengät, vaatteet ja vaikkapa ne urheiluvälineet puolestaan tuntuvat liikkuvan samoissa hinnoissa - ainakin mikäli oikein erikoisliikkeestä niitä haeskelee. 

Perjantaina viikonloppu häämötti silmien edessä. Ja niin myös kiinalaisten opiskelijoiden tapaaminen. Jasu ja Sini olivat nimittäin käyneet viime viikonloppuna heidän luonaan kylässä ja kiitoksena heidän tarjoamastaan kiinalaisesta ruoasta he olivat pyytäneet nämä vastavierailulle. Niinpä meillä oli edessä ruokalistan laatiminen ja kunnon kokkailupäivä(t). Koska karjalanpiirakat ovat perinteinen suomalainen ruoka, päätimme tarjota niitä heille ja perjantai-iltana täällä meidän asunnossamme olikin eräänlainen leipomo. :D Teimme karjalanpiirakoita, kaurakakkusia ja kampanisuja. Ja täytyy sanoa, että melkoisen hyviä piirakoita saatiin yhdessä nopeasti ja helposti aikaiseksi.

Siinäpä niitä. Meidän karjalaisia piirakoita. Melkonen menestystarina. :D

Lauantaina aloimme heti aamupäivästä laittaa ruokaa kiinalaisille tarjottavaksi. Menu oli seuraavanlainen: lihapullia ja perunamuusia, makaronilaatikkoa, perunasalaattia, vihreää salaattia, karjalanpiirakoita munavoilla, korvapuusteja, kaurakakkuja ja kampanisuja. Ruoat onnistuivat oikeastaan paremmin kuin hyvin ja kiinalaistenkin mielestä ne olivat herkullisia ja kauniita (tosin en ole ihan varma sanoivatko vaan vai olivatko oikeesti tosissaan). Keskustelun porinassa kuului suomi, kiina, englanti ja venäjä. Jokainen kuitenkin tuli ymmärretyksi. :D Ruoka maistui ja vuoroyhteislaulannan sekä kiittelyjen jälkeen oli heidän aika lähteä kotiin. Me puolestamme aloimme siivota ja siinä samalla kokoustimme poikien keittiössä ruoantähteet seuranamme. :) Oli hauskaa, ja toivottavasti tulevaisuudessakin pidettäisiin vastaavanlaisia iltamia, vaikka sitten joidenkin muiden vaihtarien kanssa. 

Parasta perunasallaattia ikinä. Ja vielä itetehtyä! Huh ku oli hyvvää!

Makaronilaatikko ja ihan rehellisiä korvapuusteja.

Tänään puolestaan onkin ollut tällainen luppopäivä. Aikaa lorvata ja tehdä kotitehtäviä. Katsoa televisiota ja lukea. Tosin tässä pikapuoliin olisi luvassa tapaaminen tutoreiden kanssa - nyt kun me VIIMEIN heidät saimme. Toisaalta on tietenkin mukavaa tutustua uusiin ihmisiin, etenkin, kun on venäläisistä, eikä "vain muista ulkomaalaisista" kyse, mutta toisaalta vähän turhauttaa, että tässä vaiheessa, kun kaksi viikkoa täällä on jo oltu ja on opittu selviämään ja kuljeskelemaan kaupungilla, astuvat tutorit mukaan kuvioihin. Jos joskus, niin silloin heti ensimmäisellä viikolla, ensimmäisinä päivinä heitä olisi oikeastaan tarvittu. Mutta, tästä varmasti tulee ihan hyvää settiä. :)

Niin, se on taas sunnuntai. Kaksi viikkoa ollaan jo oltu täällä, vaikka olevinaan juuri äskenhän me vasta saavuttiin junalla hämyisenä aamuna ja vedettiin aamupäivätirsoja kukin omassa sängyssään. Hurjaa, kuinka aika meneekin nopeaa! 

Tämä yliopiston internet on hyvä aina aika ajoin, joskin näemmä se on päättänyt olla toimimatta juuri nyt, kun jälleen olisin reippaammin kuvia laittamassa. Siispä laittelen kuvia sitten jossain vaiheessa hieman myöhemmin oikein kunnolla tänne, kun kone ja kaikki suvaitsevat olla paremmin yhteistyössä kanssani, tai sitten isken niitä FBhen, mikäli sinne(kään) lataaminen onnistuu. Toivottavasti edes jotenkin.

Привет из Твери! Здесь все в порядке! :)

Kaikella rakkaudella,

Satu

    

Мои 5 секунд в телевизоре.

Niin, nuolaisin ennen kuin tipahti, nimittäin tässä nyt olisi teillekin nämä minun tähän astisen elämäni julkisimmat viisi sekuntia (haastattelu) - nimi ja naama olivat televisioruudussa, ja äänikin kuului. Tulipahan oltua. 
Mutta hyvä oli juttu, ja muuten, Ljudmila, joka reportaasin alussa puhuu, opettaa meille suullista viestintää. 

Иностранные студенты в ТвГУ

Уик-энд a.k.a. выходные

Viikonloppu. 
Siinäpä se mennä hujahti. Samoin mennä hujahti ensimmäinen viikko täällä! Herranen aika!  

On kummallista, miten voikaan väsyä matkustamisesta ja opiskelun alkamisesta kesäloman jälkeen. Vaikka koko suvi meni töitä tehdessä, on jälleen kerran todettava se, minkä kaupalla ollessani niin monesti asiakkaille ja työporukalle totesin: kesätyö oli meikäläiselle lomaa (koska ei tarvinnut miettiä venäjän kielioppia, kaunokirjallisuutta tai historiaa, vaikka ne minua kiinnostavatkin). Niinpä paluu arkiseen arkeen - etenkin vieraalla maaperällä - on ollut vähän väsyttävää ja yöunet ovat maistuneet mitä parhaiten. :) 

Siihen katsoen olikin ihanaa, että viikonloppu, tai no, lauantai, oli rauhallinen ja sai vain olla möllötellä aina välillä. Käydä kaupassa, tikata sukkaa, katsoa televisiota, ajautua Youtubessa venäjänkielisistä Frendeistä jollain ihmeen ilmeellä erilaisiin goat remix -videoihin tai lueskella kirjaa (olkoonkin, että kyseessä oli kouluun liittyvä juttu). Siispä lauantai vierähti lorvatessa, jahka olin ensin aamulla tehnyt pari kotitehtävää loppuun. 

Ai niin, ja yksi juttu: rahkapatukka on loistava keksintö. Ihmettelenkin, miksei niitä ole Suomessa kuten täällä? Näin kyllä keväällä jonkinlaisia rahkapatukoita Kympin jogurttihyllyssä, mutta olivat tyyriitä eivätkä niin hyvän makuisia kuin täällä. Siinä olisi ainesta uudeksi välipalahitiksi. Ainakin minun (ja varmasti monen rahkaintoilijankin) mielestä. 

Rahkapatukka. Ainut juttu, mikä mua vähän hämmentää, on tuo sinivalkoraitainen kissa maitotuotte(id)en logossa.
No, toisaalta, onko sen aina pakko olla lehmä? Eipä kai.

Eilen sen sijaan lähdimme heti aamulla liikenteeseen neljän ihmisen voimin ja iskimme yhteen Tverin viikonloppuelämän sydämistä, nimittäin центральный рынок:lle eli keskustorille tuonne T'maka-joen mutkaan. Olimme kyselleet, etenkin Jasu, torin sijainnista, ja opettajamme ohjeiden opastamana löysimme tiemme torialueelle. Myyjiä lakanoiden ja muiden kankaiden päälle aseteltujen tavaroiden kanssa oli jalkakäytävän reunoilla aina Tverskoy prospektilta torialueen kauimmaiseen päähän saakka, eli noin 700 metrin matkalla.    

Itse torin reunoilla oli lisäksi "rompetori"-alue, jossa oli niin ikään levitelty maahan auton osia, vaatteita, astioita, kirjoja ja vaikka mitä muuta. Siellä tavara vaihtoi omistajaa ja kenties jonninmoinen kierrätysperiaatekin toteutui - toisen roska on toisen aarre - tai niin ainakin toivoisin. Itselläni etsinnän kohteena olivat ne ihanat, suuret kukkakuvioiset huivit. Erään mummon tykönä niitä olikin, ja vieläpä monessa kauniissa sävyssä. Lupasi ensin 350 ruplalla, sitten laski hinnan 300 ruplaan. Yritin tingata hintaa vielä alemmas, mutta ei heltynyt mukava babuhska siinä kohtaa. Lupasimme miettiä. Mietinkin, mutta emme sitten enää siitä pois käveltyämme menneet rompetorin puolelle takaisin. Eihän kaikkea tarvitse heti ensimmäisellä viikolla ostaa ja hankkia! Tosin, toivon, että hän olisi siellä ensi vkonloppunakin, tai milloin sitten menemmekin sinne seuraavan kerran.

Siitä suorimme kohti kauppahallia, joka sijaitsi torialueen päädyssä. Sisällä oli ihanan lämmin verrattuna koleaan syksyiseen ulkoilmaan ja niinpä viihdyimme kauppahallissa hyvän tovin. Se koostui kolmesta siivestä: vihannes-, liha- ja muun ruoan osastoista. Vihannestiskit olivat kutsuvia ja erilaisia kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä oli vinot pinot kauniisti aseteltuina. Mausteiden ja marinadien tuoksut leijuivat ilmassa ihmisjoukon tutkiessa tarjolla olevia tuotteita ja tehdessä ostoksia kaappiensa täytteiksi. Päädyimme ostamaan vihanneksia eräästä kojusta, jonka jälkeen kävimme lihapuolella katsomassa valikoimaa. Lihat tosin jäivät tiskeihin, sillä meillä oli vielä pitkästi katseltavaa. Juustoja, levitteitä, kahvia ja teetä löytyi - mutta jostain syystä en muista nähneeni leipiä tai leivonnaisia missään. Kaipa niitäkin sieltä löytyi, mutta eivät vain ottaneet minun silmiini.   

Kauppahallista siirryimme ulos itse keskustorille ihmisvilinään. Silmänkantamattomiin, joka toki ei teltta- ja katoslabyrintissä ollut niin kovin pitkä matka, riitti ihmisiä ja tavaroita laidasta laitaan. Karvalakeista aina vihanneksiin, kukkiin, lenkkareihin, huiveihin, talvitakkeihin ja vaikka mihin! Voisin melkein vannoa (en aivan), että mitä sitten tarvitseekaan, sen löytää torilta tai tien varrelta siittä vierestä - siispä kyseessä onkin kauppakeskus parhaasta päästä! Toreilun jälkeen päätimme käydä syömässä hieman jotakin, sillä nälkä ja kylmä alkoivat painaa jaloissa. Niinpä suorimme jälleen kohti Chainaja Lozhkaa, jossa blinit, tee ja keitot odottivat!

Teetä (Earl Grey) ja blini (lätty) hillolla.

Kun olimme saaneet syötyä, jatkoimme Jasun ja Jossun kanssa kävelyä Sinimarin lähtiessä kotiin torjumaan vilua, joka tihkusateessa kulkiessa oli iskenyt. Meidän matkamme jatkui ensin kohti Volgaa, mutta päätimme sitten lähteä Sovetskogo prospektia kohti Voiton obeliskia. Tulimme siinä matkan varrella löytäneeksi kaupunginpuiston, teatterin ja Gorkin kirjaston.

Kaupunginpuisto

Johanna ja suihkulähde.

Patsas kaupunginpuistossa.

Gorkin kirjasto.

Teatteri.

Voiton patsaalle päästyämme saimme todistaa erään hääseurueen menoa. Itse hääpari oli kuvattavana joen rantatöyräällä, mutta sukulaiset ja ystävät jammasivat patsaan vieressä ja kuvailivat paria ja toisiaan. Morsian oli kaunis ja joukko iloista! Kävimme katsomassa ikuisen tulen, joka palaa hieman etäämpänä patsaasta, sekä lukkosillan aivan muistomerkin vieressä, jonne lukuisat rakastavaiset ja hääparit olivat lukinneet lupauksen ikuisesta rakkaudesta. Samalla näimme pienen tsasounan (?) aivan Volgan rannalla.

Voiton obeliski.

Voiton obeliski ja monumenttiin kuuluva ikuinen tuli (lepattaa myös patsaan päällä). 

Lukkosillan rakkaudentunnustuksia.

Muistomerkki niille sotilaille, jotka eivät koskaan palanneet sodista.
Afganistan, Vietnam, Korea, Jemen, Angola, Syyria, Pohjois-Kaukasia, Etiopia, Laos, Algeria.
Hiljensi.

Obeliskilta tiemme vei Volgan luo ja sen yli, sillä halusimme käydä hiekkarannalla, joka joen toiselta puolelta oli useaan otteeseen meidän silmiimme ottanut. Jasun koikkeloitua hiekkarannalla t-paidassa (!) lähdimme kävelemään jokirannan kävelykatua pitkin kohti toista Volgan ylittävää siltaa. Samalla tuli nähtyä Afanasi Nikitinin muistomerkki, joka komeana rantakadun vieressä seisoi. Palattuamme takaisin tälle puolen virtaa tulimme kotiin Leninin patsaan kautta - Johanna ei vielä ollut ilmestystä nähnyt. :)

Ei ottanut laiva liftaavaa Jasua kyytiin.

Hiekkaranta toisella puolen Volgaa.

Vanhempi silta yli Volgan

Paparazzit rantsussa.

Afanasi Nikitin.

Kotona odotti ihanan raikas tuoksu - Sini oli siivonnut! KIITOS SIITÄ! Siinä sitten laitoimme pakastepelmenit kattilaan ja pöydän koreaksi. Niinpä eilisen päivällisenä olikin siperialaisia pelmenejä, smetanamajoneesia, kurkkua ja tomaattia, leipää ja vielä teet/kaffit päälle! Hyvää oli, tuli kylläiseksi. :) Ilta meni Pushkinin Asemanhoitajaa lukiessa, oli oikeastaan yllättävän hyvä ja mielenkiintoinen tarina.

Pelmenien keittoa kahella kattilalla - ekasta meinas tulla yli (= pikkunen arviointivirhe).

Tulukeehan pöytää!

Hyvvää oli! 

Pelmeni Pacman - Pacman-pelmeni

Tänään oli jälleen arki ja maanantai. Aamulla menimme suullisen kielitaidon tunnille ja tunnilla teimme dialogeja tervehtimisestä, bisneskeskusteluista ja kiittämisestä pääasiassa viralliseen sävyyn. Tunnin lopulla kansainvälisen osaston johtaja kiirehti sisään ja kävi supattamaan jotain opettajamme korvaan. Huoneeseen tuli ihan hiljaista, joten johtaja vain hiljensi ääntään. Erotin vain oman nimeni heidän supatuksensa joukosta. Kävi ilmi, että Tverin paikalliskanavan kuvaaja ja toimittaja olivat ymmärtääkseni tulleet kuvaamaan ja tekemään juttua yliopiston ulkomaalaisista oppilaista. Niinpä kuvaaja hyökkäsi kameroineen luokkaan kuvaamaan luokkatilannetta, kun tuntia oli vielä hetki jäljellä. Tunnin jälkeen opettaja sanoi heidän haluavan haastatella jotakuta oppilaista, jolloin hän ehdotti/nimesi haastateltaviksi saksalaisen pojan ja minut. Olin ilmeisesti kuitenkin epäilevän näköinen, jolloin hän sanoi, että joku muukin suomalainenkin kävisi - tosin muiden ilmeet kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa (sanoivatpa he itse mitä tahansa) joten puoliksi vapaaehtoisena suostuin haastateltavaksi. Ensin haastateltiin saksalaista meidän luokassamme, jonka jälkeen siirryimme opetuskerroksen käytävään, jossa he halusivat minua haastatella. Niinpä sitten asetuttiin paikoillemme ja kamera laitettiin käyntiin. Hämmästyksekseni olin ainakin ymmärtävinäni kysymykset, joita toimittaja suolsi minulle ja sain jonkinlaiset vastauksetkin aikaiseksi - joskin yksinkertaiset ja lyhyet. :D Lopuksi he sanoivat, että tämä nyt sitten tulee televisiosta tänä iltana. Jäin kauhulla odottamaan.

Lisäksi meillä oli tänään kaunokirjallisuutta, ja keskustelimme Pushkinista ja hänen elämästään sekä Asemanhoitajasta, joka on meillä luettavana. Luentojen jälkeen suuntasimme Sinimarin, Jossun ja Jasun kanssa jälleen kävelyretkelle, tällä kertaa itään päin. Kävelimme Sovetskaja ulitsaa pitkin, kävimme Sovetskaja ploshchadilla (aukio) ja Ploshchad Pushkinalla. Löysimme moskeijan ja ehkäpä sen kaupungin ainoan luterilaisen kirkon. Palattuamme istuksimme hetken aikaa meidän keittiön pöytämme ääressä tuumimassa kaikkea sitä, mitä pitäisi tehdä, ja hetken kuluttua itse kukin päätyi omien hommiensa pariin.

Päivä ja ilta hivahtivat miltei huomaamatta - nimittäin vietin pitkän tovin ensi kevään kurssi-ilmoittautumisten ja Korpin kanssa tapellessa (kyllä, olen kovasti etuajassa!) - ja niin kello tuli puoli kahdeksan, jolloin uutisten oli sanottu alkavan. Näin tapahtui ja meidän luokkamme näkyi Tverin paikallisuutisissa. Haastatteluja sen sijaan ei näytetty - huh ja höh - saattaa olla, että näemme ne joskus myöhemmin. Tai kuka tietää. Mutta jännäähän se oli! :D  

Niin, siinäpä sitä. Taas vähän kuulumisia. Koska netti alkoi pätkiä, kuvia ei tähän juttuun nyt irronnut ihan niin paljon kuin olisi ollut tarjolla, mutta taidan laitella niitä sitten jälkeenpäin. :)

Спокойной ночи!

Kaikella rakkaudella,

Satu