Heippa jälleen ja huimasti terveisiä syyslomareissun jälkeisistä tunnelmista!
Lomaviikko tuli päätökseensä ja SUUREN seikkailumme ansiosta minulla on jälleen vaikka kuinka monta tarinaa kerrottavana. Taidan kuitenkin esittää matkamme jatkokertomuksena, sillä minulla on sellainen tunne, että tästä luultavasti kuitenkin tulee jonkinlainen pienoisromaani, millaisia minulla tapana on kirjoittaa. Siispä, tästä alkaa tarinani...
Kuten jo aiemmin kirjoitin, olimme toissa viikolla, ja oikeastaan kunnolla ja lopullisesti vasta perjantaina, päättäneet lähteä käymään Kazanissa, Tatarstanin tasavallassa, noin tuhannen kilometrin verran idempänä. Koska Kazaniin on kuitenkin suunnilleen 15 tunnin matka (junalla), halusimme jakaa edes toisen matkoista osiin ja päätimme paluumatkalle etsiä välipysäkin, joten päädyimme matkasuunnitelmassamme seuraavanlaiseen ratkaisuun: menisimme kertaheitolla Kazaniin ja tullessa pysähtyisimme päiväksi Nizhnij Novgorodiin sekä vielä yhdeksi yöksi Moskovaan. Perjantaina viimeisten luentojen jälkeen varasimme majapaikat ja etsimme sopivat junaliput matkaamme varten, jotka sitten hetkeä myöhemmin kävimme asemalla ostamassa (ja aiheutimme pienen ruuhkan, joka sitten ehti lipunostoreissumme aikana hälvetäkin). Onneksemme lippuja (ja vieläpä aivan vierekkäisiä) oli riittämiin, joten saimme paikat juuri niihin juniin, joihin halusimme. Myös hotellien varausvahvistukset saapuivat, joten yöpaikatkin meitä varmasti odottivat. Kaikki oli siis mallillaan. Perjantai-ilta kului koulutöiden parissa, yritin tehdä jotain valmiiksi tätä viikoa ja lomalta palaamista ajatellen.
Lauantai kului siivotessa, järjestellessä ja pakatessa. Jotta olisi mukava palata kotiin pitkän reissuviikon jälkeen, siivosin oikein kunnolla ennen lähtöä. Villakoirat saivat kyytiä, kun heiluin harjan kanssa samalla musiikkia kuunnellen. Siitä rupeamasta selvittyäni aloin viimein pakata, ja koska
a) en loppujen lopuksi oikein kunnolla osannut päättää mitä ottaisin mukaan,
b) minulla ei ole täällä mukana reppua, ja
c) yritin varustautua kaikkeen,
päädyin pakkaamaan tavarani keltaiseen (Tipunakin tunnettuun) matkalaukkuun. Tämä valinta osoittautui loppujen lopuksi sekä hyväksi että huonoksi matkan varrella.. Koitti ilta ja laukut pakattuina painoin asuntomme oven lukkoon ja painelin alakertaan, missä Jasu pakkaili omia tavaroitaan. Pian Johannakin löysi tiensä samaiseen asuntoon ja niin retkikuntamme oli koossa. Läksimme kohti rautatieasemaa hieman ennen kymmentä, jotta ehdimme vielä ajaa täältä asemalle marshrutkalla. Asemalla oli rauhallista, eikä loppujen lopuksi kovinkaan moni noussut Tveristä Kazanin junaan, johon me astuimme ja lähdimme kohti tuntematonta.
Juna oli melko täynnä noustessamme kyytiin ja pari jo unen sinisillä mailla ollutta kanssamatkaajaa hieman häiriintyivät pienestä hälystä ja hässäkästä, joka vuoteen sijaamisesta, lippujen tarkistuksesta ja iltatoimista aiheutui. Pian he kuitenkin vaipuivat uudelleen uneen. Jo yhden (sen Pietarin) reissun tuomalla varmuudella rullasimme patjat auki, laittelimme lakanat paikoilleen ja kävimme itse kukin yöpuulle. Huolimatta siitä, että jouduin nukkumaan yläsängyssä (mikä minua vähän hirvitti), sain nukuttua hyvin ja riittävästi, enkä onneksi pudonnut sängystä alas. Herättyäni matkaa oli kuitenkin jäljellä vielä muutama tunti ja kävin istumaan alasängylle (siinä matkannut rouva oli jäänyt muutama tunti aiemmin pois junasta) katselemaan maisemia. Ensisilmäykseltä vaikutti siltä, että olimme Suomessa. Havumetsä ja pellot vuorottelivat maisemassa. Hetken kuluttua olimme vihreillä nummilla, jossa kumpuileva maasto herätti hetken ajan - kaikessa lapsellisuudessaan - toiveita pulkasta ja hankikelistä. Välillä laajat aukeat saivat lakeuksienkin suuret, tasaiset peltoaukeat kalpenemaan massiivisuudellaan. Maisemat vilistivät ohi, tai no, me vilistimme maisemien ohi, ja muut matkustajat alkoivat vähitellen herätä. Johanna saapui viereisestä yläsängystä seurakseni ja maisemia katsoen, loman jälkeisiä kuutta viikkoa suunnitellen ja tuliaisia ja joululahjoja pohtien viitisen tuntia kului nopeasti. Juuri ennen Kazania Jasukin tuli istuskelemaan kanssamme ja odottamaan junan saapumista pääteasemalle.
Ei aikaakaan, kun olimme jo Kazanin asemalla ja astuimme junasta ulos. Raikas ilma oli virkistävää vaihtelua junan jo tunkkaiseksi käyneeseen sisäilmaan ja lähdimme ihmisvirran mukana kohti asemalta ulos vievää porttia. Päästyämme asema-alueelta pois, ensisilmäys Kazanista ei ollut niin loistelias tai upea tai majesteettinen kuin olin olettanut. Toki viileällä, pilvisellä ja apean harmaalla syyssäällä oli vaikutuksensa asiaan, enkä suinkaan heti lyönyt tuomiotani lukkoon.
Seuraavana ohjelmassa oli hotellin löytäminen. Olimme tehneet ho(s)tellivarauksen hinnan perusteella, emmekä olleet huomanneet tarkistaa erästä olennaista seikkaa - sijaintia, joskin jostain olimme katsovinamme, että hotelli sijaitsi lähellä metroasemaa. Ei siis hätää. Kävi kuitenkin ilmi, ettei majapaikkamme ollut aivan niin keskustassa, kuin jostain syystä oletimme ja että metrolinja kulki järven toista laitaa, joten päätimme ottaa heti matkan alkajaisiksi taksikyydin kohteeseemme - myöhemmin varmaan osaisimme kulkea hostellille itsekin.
No, paikka ei tosiaan ollut keskustassa, vaan jossain keskustan laitamilla, keskellä teollisuusalueen näköistä miljöötä, joka oli silloin, saapuessamme hotelliin, väsyneen matkalaisen silmin, miltei aavemaisen hiljaista seutua. Hotelli itsessään oli kuitenkin iloinen väripilkku kaiken harmauden keskellä, mikä loi toivoa. Tällä kertaa ympäristö petti, nimittäin hotelli oli todella tyylikkäästi sisustettu, miltei uusi ja kodikkaan oloinen. Henkilökuntakin oli oikein mukavaa, eikä sisäänkirjautumisessa kulunut kauaa. Huoneemme oli tilava, enkä toistaiseksi ollut niin mukavalla patjalla nukkunut, kuin siellä (kunnia toki ihan kunnolliselle asuntolan patjallekin). Näkymä ikkunastamme hotellin takapihalle ei ollut ehkä se kaikista parhain myyntivaltti, mutta siihenkin alkukummastelujen jälkeen totuimme. Saavuttuamme perille hotelliin päätimme huilata vähän, sillä matka oli kuitenkin uuvuttava pituutensa vuoksi. Parin tunnin kuluttua olimme valmiita lähtemään pienelle iltakävelylle/-kierrokselle Kazanin keskustaan. Respan neidiltä neuvoja kysyttyämme taivalsimme sateessa läheiselle linja-autopysäkille ja nousimme linjan 72 autoon. Emme toki tienneet, missä kohtaa pitäisi jäädä pois, mutta jäimme sattumalta juuri sopivalla pysäkillä, Kamal-teatterin kupeeseen aivan ydinkeskustaan. Nälkä oli päässyt yllättämään yhden jos toisenkin ja niinpä suuntasimme läheiseen Shokoladnitsaan (koska se oli jo entuudestaan tuttu paikka ja siis turvallinen valinta iltahämärässä). Hetken istuttuamme lähdimme kohti ydinkeskustaksi olettamaamme ja aivan älyttömin valoin koristeltua kauppakeskusta joka pimeässä ja sateisessa illassa hehkui kauas. Löysimme sattumalta kävelykadulle ja sitä sekä kauppakeskusta hetken tutkittuamme päätimme lähteä kotiin, jälleen taksilla, sillä sen linja-auton, jolla olisimme päässeet takaisin, reitistä ei meillä ollut mitään tietoa. Illan kävelyn piristäminä kävimme nukkumaan seuraavaa päivää innolla odottaen.
Seuraavana päivänä päätimme lähteä tutustumaan kaupunkiin tarkemmin. Kazanin Kreml oli oikeastaan ainut "must see" kohde kaupungissa, mutta kun näimme "Hop on, hop off"-turistibussin kävelykadun päässä, päätimme hypätä kyytiin ja katsastaa kaupungin tärkeimmät nähtävyydet helposti linja-autosta käsin. Kiertoajelu oli hyvä, halpa ja helppo tapa katsella kaupunkia ja nähdä olennaisimmat paikat keskustasta, etenkin kun aikamme Kazanissa oli rajallinen. Vaikka ensikohtaaminen Kazanin kanssa ei ollut sille kaikista suotuisin, ihastuin kiertoajelun aikana sen kauniisiin taloihin ja siistiin infrastruktuuriin, valkoiseen Kremliin ja hauskaan, mäkiseen maastoon; hetken aina toisinaan tuntui, kuin olisi Jyväskylässä ollut - edessä oli mäkiä mäkien perään. Kiertoajelun jälkeen päätimme lähteä käymään Kremlillä uudelleen, sillä emme olleet hypänneet bussista pois, tutkineet Kremliä ja hypänneet seuraavaan bussiin, vaan istuimme koko kierroksen kerralla. Metrolla Kremlille oli helppo mennä, ja niinpä pian olimme valkoisena hohtavan linnoituksen luona. Portista sisään astuessa näkymä ei ollut aivan sellainen kuin oletin. Moskovan Kremlissä käyneenä odotin koristeellisia ja hulppeita rakennuksia. Aivan sitä ei ollut tarjolla, mutta pettyä ei silti tarvinnut. Muurin takaa löytyi "perinteisten" kartanotyylisten rakennusten lisäksi (minun mielestäni jostain syystä viikinkihenkisiä) maalaistyylisiä rakennuksia, kojuja muuriin rakennetuissa syvennyksissä ja tietenkin kaunis moskeija sekä kaunis ortodoksinen kirkko. Tuliaisiakin sieltä löytyi, joten ei lainkaan huono paikka (myöskään kotiporukoiden mielestä, luulen).
Kremliltä tie vei vielä hieman kauemmas kotoa, sillä suuntasimme kohti erästä suurta kauppakeskusta, josta muun muassa Jasua miellyttävät Bershka ja H&M löytyivät. Niinkin suuren kauppakeskuksen (kuin millaiseksi se sitten tosiaan osoittautui) löytäminen oli yllättävän vaikeaa, eikä toki voi muuta kuin korostaa kartan merkitystä vieraassa paikassa liikkuessa. Osasimme jäädä pois oikealla metropysäkillä - se ei vielä suuria ponnisteluja vaadi, toisin kuin oikeaan suuntaan asemalta lähteminen. Kolmannella kerralla onnistuimme, kiitos avuliaan rouvan erään torin nurkalla. Vaikka suunta oli oikea niin edellä mainitun rouvan kuin parin nuorenkin (joilta hieman myöhemmin asiasta kysyimme) mielestä, minulta meinasi aivan usko loppua siihen, että mitään kauppakeskusta ylipäätään oli missään. Kävelimme ja kävelimme, aina vain eteenpäin, ja välillä seutu kävi jo hieman kummallisen tyhjäksi ollakseen miljoonakaupungin keskustaa. Olin jo miltei varma, että olimme kaikesta huolimatta lähteneet jotenkin ihmeen kaupalla väärään suuntaan ja hortoilimme nyt jossain aivan muualla kuin piti. Matkaa kuitenkin jatkettiin eteenpäin. Onneksi juuri silloin, kun olin jo kääntyä takaisin, vielä kun jonkinlaisia sivilisaation merkkejä ympäristöstä löytyi, kaukana edessä loistivat kauppakeskuksen valot. Edessä oli tosin enää vain yksi ongelma. Keskuksen ja meidän välissämme oli suuuuuuuuuuuri puisto, jonka keskellä oli jonkinlainen lampi. Siispä kiertämään. Selvittyämme kauppakeskuksen eteen huokaisin helpotuksesta. Ei meidän tuhoontuomitulta tuntunut retkemme loppujen lopuksi ollutkaan aivan onneton. Teen, kaakaon ja kanelipullien jälkeen kiertelimme hetken aikaa kaupoissa ja jokaiselle tarttui vähän jotain mukaan. Kotimatka taittui jälleen taksilla - kauas, tällä kertaa metropysäkille, olisi ollut aivan liian pitkä matka kävellä pimeässä, etenkin ilman karttaa.
Ilta ei onnistuneesta kotiinpaluusta huolimatta päättynyt kovinkaan hyvin, sillä Johanna oli ilmeisesti napannut jostain syömästään ruoasta ruokamyrkytyksen, mikä vei olon ja kunnon nopeasti huonoksi. Iltayön pimeinä tunteina pohdittiin reissun tulevaisuutta ja sitä, mikä olisi järkevintä ja parasta; mitä tehdään ja minne mennään, etenkin jos olo ei yhtään parane. Huonosti torkkuen vietetty yö oli kuitenkin antanut Johannankin välillä levätä, eikä olo ollut aamulla aivan niin huono, kuin pelättiin. Onneksi niin, sillä kyseessä oli viimeinen päivämme Kazanissa, emmekä voineet olla yhtään huoneen luovuttamisaikaa pidemmälle hotellissa, vaikka kävin sitä ystävällisesti tiedustelemassa, vaan meidän oli lähdettävä. Johanna halusi jatkaa toistaiseksi matkaa suunnitelmien mukaan, olonsa sen salliessa, joten tilanne aiheutti päänvaivaa siitä, missä viettäisimme koko päivän. Suuntasimme bussilla keskustaan ja istuimme hyvän tovin raikkaassa ilmassa ja auringonpaisteessa, joka oli kai ikään kuin lohdutukseksi saapunut Kazaniin. Matka jatkui kauppakeskukseen ja kävelykadulle, joissa istuksimme, seurasimme ihmisiä ja nautimme näkymistä ja kaupungin ilmapiiristä. Ilta saapui loppujen lopuksi pian, ja lähdimme rautatieasemalle hyvissä ajoin. Kauniin asemarakennuksen odotussaliin päästyämme huonosti nukutun yön uuvuttamana Johanna nukkui tirsoja odotellessamme junaa ja kävimme Jasun kanssa pikaisesti syömässä aseman ruokalassa. Kolmen tunnin odotus tuntui juuri niin pitkältä kuin se oli, mutta juna saapui ajallaan ja kävimme pikimiten nukkumaan junan lähdettyä. Tuntui niin hyvältä painaa pää tyynyyn hieman liian kovalla patjalla maaten ja nukahtaa junan keinuessa maltillisesti.
Nizhnij Novgorod oli kahdeksan tunnin päässä.
Jatkoa seuraa...
Kaikella rakkaudella,
Satu
Комментариев нет:
Отправить комментарий